Facebookissa on jo pitkään riehunut haaste jonka tehtävänä on kertoa viidestä tärkeimmästä hevosesta. Minutkin haastettiin siihen, mutta päätin toteuttaa sen täällä blogin puolella, tänne saan laitettua enemmän tekstiä hevosista. Ajattelin jatkaa tätä erikoispostaussarjaa jossain vaiheessa ja teen muitakin tälläisiä "tärkeimmät" postauksia.
Aloitan aikajärjestyksessä, eli ensimmäisenä tulee mieleen Anders, Anttu. Uusimmille lukijoille Anttu ei olekkaan tuttu tapaus, sillä poni on jo lopetettu. Anttu oli siis silloisen ystäväni poni ja tutustuin tähän jääräpäiseen pappaa vuoden 2010 toukokuussa. Seuraavaksi näin pojan kesäkuussa 2011. Ainakun olin kaverillani sain pitää Anttua ns. omanani, eihän se tietenkään millään tavalla minun ollut, mutta pienenä niin oli kiva ajatella. Anttu oli ikäisekseen todella hyvässä kunnossa (vuonna 2010 herra oli 32-vuotias). Pystyin sillä kuitenkin ratsastamaan vuonna 2010 viikonloppuna kun siellä olin ja vuonna 2011. Monesti herra lähti maastossa käsistä ja meno oli ajoittain aika hurjaa.
Alkuvuonna 2012 ratsastin Antulla pari kertaa, mutta kesällä se pääsi jo eläkkeelle, kun alkoi olla niin huonossa kunnossa, olihan se jo 34-vuotias. Kesän aikana Anttu sai mukavasti massaa, mutta
syksyllä se meni niin huonoon kuntoon, joten marraskuussa se oli pakko lopettaa. En kauaa Anttua tuntenut, mutta kuitenkin se oli minulla todella rakas ja odotin aina innolla että näin sen. Minua ei haitannut vaikka Anttu oli äkäinen ja näykki jos tilaisuuden sai, tykkäsin sen virtaisuudesta vaikka se oli vanha, tuskin monikaan 34-vuotias vie taluttajaa kun rättiä tuulessa :'D♥. Ihana pappaponi. Haluan vielä lisätä kun tuossa ylhäällä sanon että se jäi eläkkeelle kesällä 2012, niin tarkoitin että ihan kokonaan, olihan se ollut jo varmaan vuoden eläkkeellä periaatteessa, kun ei sillä oikein muulloin ratsastettu paitsi silloin kun minä sillä menin :). Ja ylipäätään Anttu ei ollut ollut moneen vuoteen aktiivisella liikutuksella!
Seuraavaksi mieleeni tulee Leijonamielen Helmi, Helmi. Sen kanssa olin tekemisissä aktiivisesti 8.3.2012-15.10.2012, sillä se oli minun "ratsutettavana". Sain siis ratsastaa ponilla ja yritin viedä sitä eteenpäin. Meillä oli aika paljon ongelmia, mutta kyllä Helmi meni lopuksi aika näppärästi, ravissa ja käynnissä hyvin ja laukassa vaihtelevasti, riippui millainen päivä neidillä oli. Helmillä ratsastus oli toisaalta todella opettavaista kun sai ratsastaa kokemattomalla ponilla, mutta toisaalta myös pahaksi meille molemmille, minä olin Helmille liian pitkä ja kun poni oli niin pieni niin istuntani ei ollut todellakaan hyvä.
Olen kuitenkin todella iloinen että päätin ottaa Helmin projektiksi, sillä se on aivan mahtava poni, niin seurallinen ja hellä. Olin ollut Helmillä mätsäreissä vuonna 2011 ja se oli ollut samaisena vuonna minun leirihoitoponini, joten se ei ollut mikään vieras tapaus. Pääsimme jopa lopuksi koulukisoihin Helmin kanssa ja päästiin luokka hyväksytysti läpi! Kisojen jälkeen menin kerran Helmillä vielä ja sitten lopetin. Eipä sillä sen jälkeen kovin aktiivisesti vissiin menty(?). Eräs tyttö sillä ratsasti ainakin vuonna 2014 kun se oli kesällä estekisoissa, mutta sen jälkeen Helmillä ei vissiinkään ole paljoa ratsasteltu. Yhteensä 40 kertaa minä Helmin (vai Helmen?) selkään pääsin.
Viittä hevosta en keksi jotka olisivat olleet minulle mitenkään kovin tärkeitä, joten hevosia tulee vain neljä. Kolmas onkin minun ihana enkeliponini Wichy, eli Vissy. Vissyn varmasti monet lukijat tietävätkin. Kohta tulee vuosi täyteen siitä kun jouduin luopumaan Vissystä, edelleen on kova ikävä. Tuskin tulen enään ikinä kohtaamaan hevosta (varsinkaan oria), jota voin ajaa huolettomasti yksin, ratsastaa maastossa jopa pelkillä riimuilla, käsitellä raveissa ja tätä listaa voisi jatkaa vaikka kuinka pitkään, Vissy oli ja tulee aina olemaan mun elämäni hevonen.
Muistan varmaan aina sen kun talutin Vissyä ekaa kertaa, en tajunnut laittaa ketjua leuan alta niin poika vei mua kun rättiä tuulessa, se meni minne halus ja pysähty mihin halus ja mulla ei ollut oikein mitään sanottavaa siihen. Onkin mukava ajatella että lopuksi pystyin taluttamaan Vissyä vaikka pelkistä riimusita ja se ei lähtenyt mihinkään, mutta yleensä talutin sitä joko ketju leuan alla tai sitten vain riimunnaru kiinni siitä riimun alalenkist, eikä Vissy edes yrittänyt päättää itse menosuuntaansa tai vauhtia.
Meille kasvoi Vissyn kanssa musta aika hyväkin luottamussuhde, luotin siihen täysillä ja sekin luotti muhun. Tulin aina meidän yhteisillä maastolenkeillä iloiseksi ja se oli vaan paras tunne. Oon tosi kiitollinen että sain tuntea noin upean hevosen lähes kahden vuoden ajan. Parhaimpia muistoja Vissyn kanssa on ehdottomasti kaikki rennot maastolenkit ja eräs kärrylenkki jolla olin kaverini kanssa ja me hieman eksyttiin ja Vissy sai kävellä aika reilun matkan :'D♥. Niin ihania musitoja aivot täynnä, onneksi ne pysyy aina mukana, vaikka herra ei olekkaan täällä♥.
Viimeisimpänä, mutta ei todellakaan vähäisimpänä tulee Bokeripotti eli Potti! Tällähetkellä ainut hevonen joka vaikuttaa mun elämään. Alkuaikoina kun aloitin Potin ja Vissyn hoitamisen, en niinkään kiinnttänyt Pottiin niin paljoa huomiota, olihan se vasta yksi vuotias, joten oli ihan viisasta että mä en alkanut sitä heti käsitellä kunnolla, toki mä harjailin sitä aina, vein tarhaan ja tarhasta pois jne., mutta enemmän olin Vissyn kanssa. Sain osallistua Potin ravikoulutukseen, mikä oli musta tosi hienoa!
Vasta 2013-2014 aloin kunnolla olemaan Potinkin kanssa. Nopeasti meidänkin luottamussuhde kasvoi ihan uusiin ulottuvuuksiin. Työskentelin paljon maastakäsin Potin kanssa ja nykyään se osaakin oikeastaan kaikki perusjutut (pysähtyy kun minän pysähdyn, lähtee liikkeelle kun minä lähden, peruuttaa ilman kosketusta, väistää kättä jne.). Minä myös sain olla ihminen joka kipusi Potin selkään ensimmäistä kertaa. Veikkaisin että vierailla ei ole selkään asiaa, vaan se miksi Potti on niin kiltti ratsastaessa on se että sillä on ravikoulutus jo alla, se on muutenkin fiksu tapaus, mutta myös se että meillä oli selkäännousu vaiheessa jo reilut kaksi ja puoli vuotta yhteistä taivalta takana. Potti on vain niin super♥.
Aloitan aikajärjestyksessä, eli ensimmäisenä tulee mieleen Anders, Anttu. Uusimmille lukijoille Anttu ei olekkaan tuttu tapaus, sillä poni on jo lopetettu. Anttu oli siis silloisen ystäväni poni ja tutustuin tähän jääräpäiseen pappaa vuoden 2010 toukokuussa. Seuraavaksi näin pojan kesäkuussa 2011. Ainakun olin kaverillani sain pitää Anttua ns. omanani, eihän se tietenkään millään tavalla minun ollut, mutta pienenä niin oli kiva ajatella. Anttu oli ikäisekseen todella hyvässä kunnossa (vuonna 2010 herra oli 32-vuotias). Pystyin sillä kuitenkin ratsastamaan vuonna 2010 viikonloppuna kun siellä olin ja vuonna 2011. Monesti herra lähti maastossa käsistä ja meno oli ajoittain aika hurjaa.
Alkuvuonna 2012 ratsastin Antulla pari kertaa, mutta kesällä se pääsi jo eläkkeelle, kun alkoi olla niin huonossa kunnossa, olihan se jo 34-vuotias. Kesän aikana Anttu sai mukavasti massaa, mutta
syksyllä se meni niin huonoon kuntoon, joten marraskuussa se oli pakko lopettaa. En kauaa Anttua tuntenut, mutta kuitenkin se oli minulla todella rakas ja odotin aina innolla että näin sen. Minua ei haitannut vaikka Anttu oli äkäinen ja näykki jos tilaisuuden sai, tykkäsin sen virtaisuudesta vaikka se oli vanha, tuskin monikaan 34-vuotias vie taluttajaa kun rättiä tuulessa :'D♥. Ihana pappaponi. Haluan vielä lisätä kun tuossa ylhäällä sanon että se jäi eläkkeelle kesällä 2012, niin tarkoitin että ihan kokonaan, olihan se ollut jo varmaan vuoden eläkkeellä periaatteessa, kun ei sillä oikein muulloin ratsastettu paitsi silloin kun minä sillä menin :). Ja ylipäätään Anttu ei ollut ollut moneen vuoteen aktiivisella liikutuksella!
 |
| 27.12.2011 |
 |
| elokuu 2012 |
Seuraavaksi mieleeni tulee Leijonamielen Helmi, Helmi. Sen kanssa olin tekemisissä aktiivisesti 8.3.2012-15.10.2012, sillä se oli minun "ratsutettavana". Sain siis ratsastaa ponilla ja yritin viedä sitä eteenpäin. Meillä oli aika paljon ongelmia, mutta kyllä Helmi meni lopuksi aika näppärästi, ravissa ja käynnissä hyvin ja laukassa vaihtelevasti, riippui millainen päivä neidillä oli. Helmillä ratsastus oli toisaalta todella opettavaista kun sai ratsastaa kokemattomalla ponilla, mutta toisaalta myös pahaksi meille molemmille, minä olin Helmille liian pitkä ja kun poni oli niin pieni niin istuntani ei ollut todellakaan hyvä.
Olen kuitenkin todella iloinen että päätin ottaa Helmin projektiksi, sillä se on aivan mahtava poni, niin seurallinen ja hellä. Olin ollut Helmillä mätsäreissä vuonna 2011 ja se oli ollut samaisena vuonna minun leirihoitoponini, joten se ei ollut mikään vieras tapaus. Pääsimme jopa lopuksi koulukisoihin Helmin kanssa ja päästiin luokka hyväksytysti läpi! Kisojen jälkeen menin kerran Helmillä vielä ja sitten lopetin. Eipä sillä sen jälkeen kovin aktiivisesti vissiin menty(?). Eräs tyttö sillä ratsasti ainakin vuonna 2014 kun se oli kesällä estekisoissa, mutta sen jälkeen Helmillä ei vissiinkään ole paljoa ratsasteltu. Yhteensä 40 kertaa minä Helmin (vai Helmen?) selkään pääsin.
Viittä hevosta en keksi jotka olisivat olleet minulle mitenkään kovin tärkeitä, joten hevosia tulee vain neljä. Kolmas onkin minun ihana enkeliponini Wichy, eli Vissy. Vissyn varmasti monet lukijat tietävätkin. Kohta tulee vuosi täyteen siitä kun jouduin luopumaan Vissystä, edelleen on kova ikävä. Tuskin tulen enään ikinä kohtaamaan hevosta (varsinkaan oria), jota voin ajaa huolettomasti yksin, ratsastaa maastossa jopa pelkillä riimuilla, käsitellä raveissa ja tätä listaa voisi jatkaa vaikka kuinka pitkään, Vissy oli ja tulee aina olemaan mun elämäni hevonen.
Muistan varmaan aina sen kun talutin Vissyä ekaa kertaa, en tajunnut laittaa ketjua leuan alta niin poika vei mua kun rättiä tuulessa, se meni minne halus ja pysähty mihin halus ja mulla ei ollut oikein mitään sanottavaa siihen. Onkin mukava ajatella että lopuksi pystyin taluttamaan Vissyä vaikka pelkistä riimusita ja se ei lähtenyt mihinkään, mutta yleensä talutin sitä joko ketju leuan alla tai sitten vain riimunnaru kiinni siitä riimun alalenkist, eikä Vissy edes yrittänyt päättää itse menosuuntaansa tai vauhtia.
Meille kasvoi Vissyn kanssa musta aika hyväkin luottamussuhde, luotin siihen täysillä ja sekin luotti muhun. Tulin aina meidän yhteisillä maastolenkeillä iloiseksi ja se oli vaan paras tunne. Oon tosi kiitollinen että sain tuntea noin upean hevosen lähes kahden vuoden ajan. Parhaimpia muistoja Vissyn kanssa on ehdottomasti kaikki rennot maastolenkit ja eräs kärrylenkki jolla olin kaverini kanssa ja me hieman eksyttiin ja Vissy sai kävellä aika reilun matkan :'D♥. Niin ihania musitoja aivot täynnä, onneksi ne pysyy aina mukana, vaikka herra ei olekkaan täällä♥.
Viimeisimpänä, mutta ei todellakaan vähäisimpänä tulee Bokeripotti eli Potti! Tällähetkellä ainut hevonen joka vaikuttaa mun elämään. Alkuaikoina kun aloitin Potin ja Vissyn hoitamisen, en niinkään kiinnttänyt Pottiin niin paljoa huomiota, olihan se vasta yksi vuotias, joten oli ihan viisasta että mä en alkanut sitä heti käsitellä kunnolla, toki mä harjailin sitä aina, vein tarhaan ja tarhasta pois jne., mutta enemmän olin Vissyn kanssa. Sain osallistua Potin ravikoulutukseen, mikä oli musta tosi hienoa!
Vasta 2013-2014 aloin kunnolla olemaan Potinkin kanssa. Nopeasti meidänkin luottamussuhde kasvoi ihan uusiin ulottuvuuksiin. Työskentelin paljon maastakäsin Potin kanssa ja nykyään se osaakin oikeastaan kaikki perusjutut (pysähtyy kun minän pysähdyn, lähtee liikkeelle kun minä lähden, peruuttaa ilman kosketusta, väistää kättä jne.). Minä myös sain olla ihminen joka kipusi Potin selkään ensimmäistä kertaa. Veikkaisin että vierailla ei ole selkään asiaa, vaan se miksi Potti on niin kiltti ratsastaessa on se että sillä on ravikoulutus jo alla, se on muutenkin fiksu tapaus, mutta myös se että meillä oli selkäännousu vaiheessa jo reilut kaksi ja puoli vuotta yhteistä taivalta takana. Potti on vain niin super♥.
Jatkan tosiaan tämän tyylistä psotaussarjaa jossain vaiheessa! Kertokaa toki mielipiteenne, tykkäsittekö, vai ette?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti