torstai 12. helmikuuta 2015

Edistystä ratsastuksessa

 Huhu mulla tuli viimein aikaa tulla päivittelemään blogiakin! Tosin mitäpä muuta kuin aikaa mulla tällähetkellä olisi, kipeänä siis olen kotona. Eilennä mulla oli niin kamala olo että kirjoittamisesta ei olisi tullut mitään, mutta nyt on jo vähän helpottanut. Kävin tosiaan siis viime lauantaina tallilla. Laitettiin Potille satula selkään ja suitset päähän. Tälläkertaa käveltiin jo pellollekkin ilman taluttajaa ja Potti käveli sinne oikein nätisti. Peltoa käveltiin kaksi kierrosta ympäri, lumi oli aika raskasta niin ei enempää siellä kävelty.

 Kun päästiin takaisin tielle päätettiin että käyn kävelemässä Potin kanssa tietä pitkin lyhyen lenkin, Potti käveli oikein kiltisti, mitä nyt sillä on alamäissä hieman tasapainovaikeuksia, tasaselle ja ylämäissä se kävelee oikein hyvin. Takaisin kävellessä huonoksi onneksemme taakaanta tuli kaksi traktoria, onneksi ne eivät ole uusi juttu Potille joten hyvin ne pääsi ohi kun Potin omistaja tuli juuri oikealla hetkellä vastaan ja piti Potista kiinni. Lyhyt loppumatka tallille sujui hyvin eikä Potti ollut moksiskaan, tallissa se sai porkkanoita ja pääsi takaisin pihalle.


Päivitin muuten kaikki sivut, jos joitain kiinnostaa kannattaa käydä lukemassa! :) niin ja uudestabannerista superkiitokset Tytille! 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti