maanantai 30. marraskuuta 2015

Uusia harjoituksia

Viime viikolla kävin vain kahdesti tallilla sillä keskiviikkona mulla alkoi koeviikko joka vei vähän aikaa multa, sekä mulla oli muutakin menoa. Torstaina menin tallille yhden maissa, ja purettiin ensin purulasti talliin. Sen jälkeen imuroitiin vähän tallia ja putsattiin pölystä. Otettiin Potti ulkokäytävälle ja laitettiin sille satula selkään josta otettiin jalustimet pois. Suitsetkin poika sai päähän, jonka jälkeen lähdettiin kävellen pellolle harjoittelemaan liinassa menoa.

 Potti tajusi liinassa menon periaatteessa ihan hyvin, onhan siinä vielä huimasti harjoiteltavaa mutta pyritään nyt viikottain hetki menemään aina liinassa. Tilasin pojalle suojatkin että saan ne jalkojen suojaksi. Vähän otettiin raviakin ja poika meni ihan hyvin. Tallilla Potti pääsi uudestaan ulos vielä Killen kanssa.

 Lauantaina menin tallille puoli kolmen maissa ja haettiin hepat sisälle ja alettiin laittaa kuntoon niitä ratsastusta varten. Lähdettiin maastoon Killen ja sen omistajan kanssa. Kierreltiin teitä ja peltoja aika paljon. Ravailtiin pitkästä aikaa enemmän ja Potti ravasi tosi nätisti, innostuikin hieman! Kotiinpäin tullessa oli jo melko hämmärää ja mä en ollut muistanut laittaa Potille heijastimia, mulla oli kyllä heijastinliivi mutta Potilla ei mitään. Onneksi autoja ei tullut enää vastaan. Tallissa hepat saivat ruuat.

maanantai 23. marraskuuta 2015

Ensilumi

Päätin tulla ennen koeviikkoa vielä päivittelemään hieman kuulumisia! Arvata saattaa että muistikuvat ovat hieman heikohkot, mutta uusia kuvia on kyllä saatavilla! 14.11 käytiin pitkällä maastolenkillä. Lähdettiin taas uusille reiteille ja löytyikin uusia teitä taas todella paljon! Innolla odotan että pääsee tutustumaan niihin paremmin. Tultiin kahdesti isolle tielle, eikä Potti taaskaan välittänyt autoista jotka menivät ohi yli 80 km/h. Seuraavaksi menin tallille vasta 20.11 illalla koulun jälkeen. Käytiin nopealla maastolenkillä, enimmäkseen mentiin pellolla jossa ravailtiin vähän.


 Viime viikon sunnuntaina eli eilennä menin tallille yhden maissa. Ensilumikin oli saapunut lauantaina ja peittänyt maan oikein nätiksi! Potilla ei ole vielä tilsakumeja joten voitte kuvitella sitä tilsojen määrää.. Olin selässä menomatkan kun mentiin pellolle hieman ravailemaan, mutta kun käännyttiin takaisin tulin selästä alas ja talutin loppumatkan ja irrottelin vähän väliä tilsoja kaviosita. Tallilla laitettiin hepat vielä hetkeksi ulos ja lähdimme kotiin. Viideltä palasin tallille takaisin iltatalliin. Otettiin pojat sisälle ja harjailin Potin, jonka jälkeen poika pääsi syömään. Mulla alkaa tosiaan ylihuomenna koeviikko ja lukeminen on hieman jäänyt, pitänee nyt heti aloitella. Nyt tosiaan odottelen Potille tilsakumeja, jonka jälkeen pääsemme opettelemaan täysin uutta asiaa: laukkaamista!

tiistai 10. marraskuuta 2015

Pikapäivitys

Viime viikon torstaina menin tallille vasta vähän ennen viittä, joten lähdin vain taluttelemaan Pottia maastoon otsalampun kera. Käveltiin yhden kaadunneen kuusen luokse josta otin oksan mukaan ja lähtiin takaisin. Pojat saivat sitten seuraavana päivänä tarhassa kuusenoksan viihdykkeeksi. Tallille kun päästiin otin myös Killen sisälle ja harjasin sen. Sen jälkeen harjasin vielä Potin, jonka jälkeen pojat saivat ruuat. Perjantaina kävin tekemässä taas iltatallin molempien hevosten osalta.

 Lauantaina lähdettiin taas pidemmälle maastolenkille ja Potti meni ihan hyin. Alussa poika hidasteli vähän kun Kille jäi jälkeen joten otin risun käteen niin johan Potti alkoi kävellä taas reippaasti. Tallilla valmistelin kaiken iltaa varten. Kotiin menin puoleksi tunniksi lämmittelemään ja sitten ajoin takaisin tallille iltatalliin. Sunnuntaina oli isänpäivä enkä tallille ehtinyt, samoin on käynyt eilen maanantaina ja tänään tiistaina. Huomennakaan en ehdi, mutta torstaina menen!


keskiviikko 4. marraskuuta 2015

Kehitysaskelia

Viime viikon keskiviikkona kävin tosiaan ratsastamassa Kille seuranamme. Mentiin taas suht. lyhyt lenkki, mutta oltimme pellolla aika paljon. Potti oli oikein mukava. Torstaina kävin tekemässä iltatallin, mutta ei käyty tällä kertaa ratsastamassa kun meni niin myöhää. Perjantaina pääsin onneksi koulusta neljä tuntia aikaisemmin kotiin kuin normaalisti, joten ehdin käydä antamassa hevosille päiväheinät. Perjantai-iltana kävin vielä antamassa yöheinät puoli 10 maissa. Lauantaina ja sunnuntaina en ehtinyt tallille ollenkaan.

 Maanantaina lähdin taas Potin kanssa maastoon. Mentiin aika kauan pellolla ja ravailinkin siinä jonkun verran, Potilla oli aika paljon virtaa. Tiistaina lähdin taas maastoon, laitoin onneksi heijastinratsastusloimen, koska päätimme mennä uuden lenkin jossa piti mennä lopuksi pitempi pätkä hiekkatietä jolla kulkee autoja. Silloin oli jo aika hämärää, mutta Potti ei välittänyt yhtään autoista! Ylpeä. Tallilla hoidin Potin karsinaan ja harjoiteltiin karsinassa pysymistä vaikka ovi olisi auki. Se onnistuikin jo hyvin. Heijastimet on kyllä varsinkin tähän vuodenaikaan todella tärkeitä! Meillä on Potilla käytössä heijastinrintaremmi, sekä -ratsastusloimi. Olisi myös heijastin suojat, mutta ne eivät ole Potilla olleet käytössä. Itselläni on aina heiajstinliivi. Varsinkin Potilla joka ei ole aina autoista ihan varmana niin hyvä että meidät nähdään teillä! Keskiviikkona en tallilla käynyt. Torstaina olisi tarkoitus mennä jos suinkin pystyn, sillä kotona olen vasta neljän jälkeen.
tb kesään!♥

tiistai 27. lokakuuta 2015

Syysloma

Postaus on keikkunut luonnoksissa nyt lähes viikon ja vasta nyt jaksoin raahautua koneelle viimeistelemään tämän loppuun. En jaksa ottaa konetta oikein esille, koska koulujuttuihin sitä joudun käyttämään niin paljon, joten en muulloin jaksaisi sen ääressä istuskella.

Kaksi viikkoa sitten kävin tallilla tiistaina, torstaina, perjantaina ja sunnuntaina. Tiistaina käytiin maastossa ja lenkki meni hyvin. Torstaina mulla oli lääkäri tästä jalasta ja lääkäri päätti että otetaan magneettikuvat. Torstaina menin illalla iltatallin Killen omistajan kanssa. Käytiin vähän taluttelemassa hevosia maastakäsin. Perjantaina käytiin taas ratsain maastossa. Sunnuntaina käytiinkin pitemmällä lenkillä ja aikaa siihen meni lähes kaksi tuntia! Ratsastuksen jälkeen hevoset pääsivät takaisin ulos ja saivat päiväheinät. Minä siivosin vielä Potin karsinan ja sitten lähdin kotiin.
Pien heinämasu tullu pojalle :3 kuvakulmaki kyl vääristää!
 Viime viikon maanantaina siivosin ensiksi tallilla Potin karsinan ja sitten lähdettiin illan pikaratsastukselle. Mentiin lyhyt lenkki kun metässä ei ollut enää oikein valoa, joten tehtiin pellolla hieman käyntityöskentelyä kun pelto on niin aukealla paikalla että valoa riitti. Potti on oppinut ratsain taipumaan jo aika hyvin! Tiistaina kävin taas tekemässä iltatallin ja käytiin taluttelemassa hevosia. Tänään keskiviikkona lähdettiin ihan uudelle reitille missä minäkään en ole ennen käynyt! Oli oikein mukava, ainoastaan metsässä oleva jyrkkä ja suhteellisen pitkä alamäki aiheutti hieman vaivaa kun alamäet ratsain eivät ole Potille vielä ihan niin helppoja, mutta hienosti poika selvisi! Tallilla hoidin pojan ja sitten hevoset pääsivät taas syömään päiväheiniään.

 Torstaina mulla menikin koko päivä Helsingissä HIHS:ssä! Mukaan sieltä tarttui Potille eskan putsit ja pieni ämpärillinen hevosnameja. Perjantaina botsit pääsivätkin testaukseen, mutta minä en ollut kyydissä. Vahdettiin nimittäin Killen omistajan kanssa hevosia! Minä pääsin Killen selkään, ja Killen omistaja Potin selkään. Potti oli kuulemma aluksi hieman jännittynyt ja ymmärtäähän sen, koska Potin selässä ei ole koskaan kukaa muu ollut. Loppua kohden poika kuitenkin kuulemma rentoutui hyvin ja käveli reippaasti! Kille oli oikein mukava ja reipas! Tykkäsin kyllä todella paljon.

 Sunnuntaina pääsin taas tutun ja turvallisen Potin selkään. Poika oli lenkillä aika väsynyt mutta loppua kohden reipastui. Käytiin lenkillä rämpimässä ihan umpimetikössä ja alkujärkytyksestä selvittyään Potti liikkuin metsässä oikein innokkaasta eteenpäin! Tallilla tarkastin että Potilla ei ollut tullut jalkoihin haavoja metiköstä ja venyttelin pojan, jonka jälkeen se pääsi syömään iltaheiniään. Kamalaa kun nykyään tulee niin aikaisin pimeää!

 Tällä viikolla en ole käynyt vielä tallilla, mutta huomenna olisi tarkoitus mennä. Kotona olen vasta neljän jälkeen joten pitää varmaan ottaa tallille otsalamppu mukaa että näkee ratsastaa!
Ihana auringonlasku oli yksi ilta kun käytiin taluttelemassa hevosia!

maanantai 12. lokakuuta 2015

Lokakuu

Mihi tämä aika on kadonnut?!? Vastahan oli kesäloma ja nyt ollaan jo pitkällä syksyssä!
Edellisestä postauksesta on kulunut taas tovi, mutta laitetaan se koulun (=laiskuuden) piikkiin. Mulla oli siis hiljattain ensimmäinen koeviikko ja tänään saatiikin kokeet takaisin, ne meni ihan odotetulla tavalla. Kovin hyviä tuloksia ei voinut odottaa, kun luin jokaiseen kokeeseen edellisenä iltana.. No ehkä ensi jaksossa paremmin! Numerot pyörivät 8-9- välillä. Olen käynyt nyt viikottain tallilla ratsastamassa Potilla tai muuten vain viettänyt siellä aikaa.

Koeviikolla (28.9-5.10) kävin tallilla vähän vähemmän. Tiistaina kävin tekemässä iltatallin Killen omistajan kanssa. Lähdin silloin maastakäsin kävelemään Potin kanssa kun Killekin lähti käyntilenkille. Torstaina käytiin ratsastamassa. Lenkki meni oikein hyvin. Maanantaina (5.10) mulla oli vapaapäivä kun ei ollut koetta joten kävin tallilla jo päivällä. Käytiin ratsastamassa ja lenkki meni tuttuun tapaan hyvin! Kävin myös keskiviikkona ratsastamassa ja otin ensimmäsitä kertaa sitten tippumiseni (elokuun loppu) ravia! Potti oli aivan ihanan tuntuinen, ei ole varmaan koskaan ravannut ratsain noin temmokkaasti. Mentiin siis ihan normaalia ratsuhölkkää mutta Potti meni tosi hyvillä askelilla!

 Viime viikonloppuna kävin lauantaina sekä sunnuntaina laittamassa Potin pihalle aamulla. Sunnuntaina vietinkin tallilla kauemmin joten ehdin siivota Potin karsinankin ja viettää Potin kanssa aikaa tarhassa. Poika oli melkoisella halituulella! Mulla on siis edelleen tuo sama jalka ollut kiepä joka kipeytyi kun tipuin Potilta, toivon mukaan saan lähipäivinä tietoa että onko siinä joku, vai onko se vain näin kauan kipeä.. Ensi viikolla yritän panostaa postailuun kun olen syyslomalla!
Tässä näkyy Potin kaveri Kille!


tiistai 22. syyskuuta 2015

Uusia tuulia

Postaustauko on taas venynyt pitkäksi, mutta päätin että pakko tulla nyt ennen ensimmäistä koeviikkoa hieman päivittelemään. Kaksi viikkoa sitten keskiviikkona kävin ensimmäistä kertaa tippumisen jälkeen ratsastamassa Potilla. Lenkki meni ihan hyvin, Potilla oli aika paljon virtaa ja kerran se vähän pompahtikin, joka tuntui vielä jalassa. Lenkki meni kuitenkin pääpiirreittäin hyvin.

Viime viikko oli Potilla oikeastaan lomaa joten en itsekkään käynyt ratsastamassa, mutta tallilla kuitenkin kävin keskiviikkona, torstaina, lauantaina ja sunnuntaina. Nimittäin keskiviikkona pitkien etsintöjen jälkeen Potti sai vihdoin uuden kaverin! Eräs nainen tarvitsi hevoselleen tallipaikan ja näin Potti sai seuraa! Kyseessä on siis 16-vuotias suomenhevosruuna Kille, pojat ovat olleet alusta asti tosi hyviä kavereita. Tarhassa ei syntynyt mitään tappelua, vaan heti alusta alkaen ruunat ovat viihtyneet hyvin toistensa seurassa.

 Sunnuntaina, ja tämän viikon maanantaina sekä tiistaina olemme käyneet porukalla maastossa, minä Potilla ja Killen omistaja Killellä. Lenkin ovat menneet tosi hyvin joka kerta, pojille on aivan sama kumpi on edellä ja välillä ne haluavat kävellä rinnakkain. Kille on hieman Pottia reippaampi kävelijä joten välillä Potti jää jälkeen. Kyselen huomenna saako Killestä julkaista kuvia, ja jos saa laitan näytille!