torstai 30. lokakuuta 2014

Satulan sovittelua

 Tiistaina lähdinkin tallille, otin Potin sisälle ja harjailin sen kunnolla läpi. Kun omistaja tuli tallille ehdotin että katsotaanko millainen tallin satula olisi Potille! Tallilla oli ennen kaksi satulaa, mutta toinen oli lainassa joten sen omistaja haki sen pois kun me ei sitä enää tarvittu ja hän tarvitsi kai, mutta meillä on vielä tuo yksi. Itse en nyt paljoa satuloista tiedä, mutta minusta tuo oli hieman ahdas potille siitä sään alapuolelta, säkätilaa oli hyvin, eikä se takaantakaa painanut mutta siitä sään alapuolelta kyllä. Painelin vähän sitä eikä Potti reagoinut siihen mitenkään, mutta tuskin ihan sopivakaan on, pitää pyytää joku osaavampi henkilö katsomaan kun onhan tässä vielä puoli vuotta aikaa ennenkuin aletaan katsomaan miten Potti reagoi ratsastajaan, satulasta se ei ainakaan välittänyt yhtään. Kävin sitten kävelemässä vielä Potin kanssa maastakäsin reilun kilometrin mittaisen lenkin.

 Torstaina lähdin tallille tekemään iltatallin. Se oli nyt ihanan helppo tehdä kun omistaja oli laittanut kauratkin jo valmiiksi. Minun ei tarvinut kuin laittaa heinät ja kastella ne. Sitten hain Potin sisälle otin loimen pois ja katsoin jalat läpi ja huuhtasin niistä liat pois. Sitten Potti pääsikin karsinaan syömään ja minä lakaisin lattian, jonka jälkeen lähdin ajelemaan kotia :). Seuraavaksi tallille olisi tarkoitus mennä viikonloppuna, joko lauantaina tai sunnuntaina, riippuen milloin Potilla on kengitys.

lauantai 25. lokakuuta 2014

Viikkokatsaus

Ohhoh taas tuli vahingossa viikon pituinen tauko, hankalaa totutella blogiin kirjoittamiseen kun on parin kuukauden tauko takana. No pikkuhiljaa :). Maanantaina läksin tosiaan tallille ja valjastettiin Potti. Lähtiin sillä sitten ajelemaan, tiet oli onneksi sulanut kun viikonloppuna oli satanut vähän, käytiin ravailemassa pellollakin. Tallissa putsasin Pottia vedellä jaloista ja mahan alta kun ne oli niin hiekkaset. Keskiviikkona kävin aamulla tallilla varmistamassa että Potti menee koppiin, silläkun on välillä vähän taipumusta pelleillä koppiin menemisessä ja yksin välillä aika hankala lastata, no tällä kertaa Potti menikin sitten oikein hyvin traikkuun kun takana oli ihminen vähän auttamassa. Itse lähdin sitten keskiviikkona tallilta tultua kohti Helsinkiä, kun lähtiin laivalle. Käytiin tosiaan Ruotsissa shoppailemassa, perjantaina tultiin takaisin.


Perjantaina mulla olikin sitten vika tunti Kiviharjussa, menin koulutunnin Zsa Zsalla, joka hieman harmitti koska olisin viimeisen tunnin jollain muulla halunnut mennä, mutta minkäs teet kun en ketään toivonutkaan. Tehtiin alussa vähän pysähtymisiä ja katsottiin että hevoset ovat kuulolla, alettiin pian ravailla tehden huolelliset kulmat ja päätyihin ympyrät. Zsa Zsa oli ihan ok. Oikeassa kierroksessa jakaannuttiin pian ympyröille jossa mentiin harjoitusravia. Mentiin lisättyäravia ja "koottua" ravia, tehtiin myös paljon käynti-ravi siirtymisiä, tunnin aiheena olikin siirtymiset. ZsaZsa oli ihan okei, vaikka helposti ravia lyhentäessä tippui käynnille, mutta ajoittain meni myös hyvin.

 Laukat ympyrällä nostettiin käynnistä, laukattiin jonkun aikaa kunnes opettaja käski siirtyä ravin kautta nopeasti käyntiin, tehtiin näin useita kertoja, kunnes tuli välikäyntien vuoro. Vasemmassa kierroksessa ravailtiin hetki jonka jälkeen aloitettiin laukkatehtävä, tehtiin siis joka kulmiin voltit ravissa, ja kulman lopussa laukannosto ja laukattiin seuraava sivu. Maneesissa oli kyllä aika ahdasta joka välillä hankaluutti asiaa, mutta välillä oli onneksi tilaa kunnolla. Lopuksi laukattiin hetki maneesia ympäri. Koko tunnin Zsa Zsa oli ihan ok, välillä jumitti, mutta lähti pian sitten liikkeelekkin, en saanut oikein koko tuntiin Zsa Zsaan kunnolla tuntumaa, enkä osaa kyseistä neitiä kunnolla ratsastaakkaan, kun ei ole oikein mun tyyppinen hevonen, mutta ihan kiva tunti oli kuitenkin :)Kuvat ©Senni.

Nyt tämä oli tosiaan viimeinen tunti Kiviharjussa, vaikka hassulta kuulostaakin ehkä niin mua ei harmita oikeastaan yhtään että lopetin ratsastuksen, eniten toki tulee ikävä tallilaisia, mutta ei muuta, Kiviharjussa ei ollut yhtäkään hevosta josta tällähetkellä oikeasti tykkäisin kunnolla, joten hevosiakaan en jää kaipaamaan. Tuntuu kyllä varmasti oudolta kun on n. kahdeksan vuotta ratsastusta harrastanut ja nyt lopetin, mutta eiköhän siihenkin totu. Onhan mulla onneksi edelleen Potti, mutta en usko että ratsastaa alan enää uudelleen, ellen ensi kesänä rohkene alkaa totuttaa Pottia ratsastajaan.

sunnuntai 19. lokakuuta 2014

Suokkiratsastusta

Huhu taas on yksi viikko vierähtänyt! Torstaina suuntasin koulun jälkeen tallille, otin Potin sisälle ja laitoin pojan valjaisiin ja läksin ajamaan pojalla lenkin. Mentiin suurimmaksi osaksi käyntiä, otettiin vissiin kaksi ravipätkää. Yhdellä pellolla kun oli joutsenia niin niitä piti vähän katsoa, mutta kiltisti Potti niistä meni ohi.

 Perjantaina mulla olikin taas kaksi tuntia Kiviharjussa. Koulutunnin menin Mimmillä. Aloitettiin tunti ravailulla pitkin uraa, pian jakaannuttiin pääty-ympyröille jossa ravailtiin ja taivuteltiin hevosia, myötä- ja vasta-asetuksissa. Vasemmassa kierroksessa laukattiin vain ympyrällä. Ravissa Mimmi oli jotenkin inhottava ratsastaa, se puri kuolaimeen, heilutteli päätä ja oli todella levoton suusta, hyviäkin pätkiä tuli välillä. Laukassa Mimmi olikin sitten todella hyvä ratsastaa! Oikeassa kierroksessa käyntien jälkeen jatkettiin ympyröillä ravaillen ja vaihdeltiin asetuksia, mentiin hidasta ravia ja askeleen pidennystä vuorotellen, pienennettiin ja suurennettiin ympyrää ja Mimmi oli ihan ok, on parempikin ollut. Laukat mentiin siten että laukattiin aina kierros ympyrää, sitten ravattiin kierros ja taas laukattiin, hetki laukattiin sitten vielä ihan yhtäkyytiä. Mimmi oli taas laukassa mukava. Sitten loppuravit joissa Mimmi oli ihan hyvä.
© Miisa/Senni
©Miisa/Senni
Sitten estetuntiin! Minun piti mennä Jallulla, mutta hän päätti ettei anna kiinni tarhassa niin sain sitten ratsukseni Lyylin. Hieman oli erituntuinen verrattuna Mimmiin. Aloitettiin tunti ravailulla, tehtiin pohkeenväistöjä ja ympyröitä, laukat mentiin toiseen suuntaan vain uraa pitkin, ja toiseen suuntaan keskiympyrällä puomien yli. Lyyli oli aika tahmea, mutta ihan ok. Esteet meillä oli keskellä maneesia ja lävistäjällä. Tultiin ekana keskellä maneesia olevaa estettä, päällä piti tehdä aina laukanvaihto, tultiin tämä molemmista suunnista. Lyyli oli vähän löysä niin hypyt oli sen mukaisia, mutta Lyylillä oli sellainen päivä että joko se meni kovaa laukkaa tai sitten se ravasi, no välillä näin. Saatiin kuitenkin yksi hyvä hyppy.

 Tultiin sitten vielä esteet peräkkäin, ensin vasemmassa keskellä oleva este, suunnanvaihto, oikeassa sama este ja päädyn kautta lävistäjällä oleva pysty, ei mennyt rata kyllä hyvin, ensimmäiselle huono hyppy, toinen ihan ok, lävistäjä epäonnsitui täysin, tulin sen sitten uudelleen mutta enpä voi edelleenkään kehua, oli se kuitenkin hieman parempi. Sitten loppuravit ja esteiden korjaus. Tää olikin vika estetunti Kiviharjussa hetkeen, joten vähän harmittaa että meni noin huonosti, no kai sen ymmärtää kun on Lyylillä viimeksi hypännyt elokuun alussa.
©Sanna
Lyylin tyyli:'D ©Sanna
©Senni
©Senni

maanantai 13. lokakuuta 2014

Näyttelypäivä

Huhu taas pari päivää takana! Lauantaina kävin aamupäivästä tallilla tekemässä Potin kanssa vähän maastakäsin työskentelyä, jonka jälkeen laitoin herran tarhaa. Illalla n. viiden maissa Potin omistaja soitti ehtisinkö lähtä ajamaan Potilla, kun hän ei ollut varma ehtiikö mihin aikaan kotiin, lähdin sitten tallille valjastamaan poikaa, mutta omistaja ehtikin tulla joten lähettiin sitten lenkille. Potti meni ihan hyvin, parit ravipätkät otettiin.


Sunnuntaina olinkin tallilla jo puoli kymmenen. Siistin Potin harjan ja leikkasin häntääkin vähän ja muutenkin harjailin sen. Pakattiin sitten kamat autoon ja heppa koppiin ja suunnattiin kohti Kouvolaa, tamma- ja varsanäyttelyihin. Potti pääsikin Kouvolassa karsinaan jossa se odotteli n. tunnin, siinä välissä oli mittaus ja pojan säkä- ja lautaskorkeus oli molemmat 153 cm. Yhden jälkeen Potti lähti radalle kun sen liikkeet esitettiin ajaen, se meni onneksi nopeasti ja sen jälkeen poika sai olla pari tuntia karsinassa syöden heinää.

Kolmen maissa laitettiin pojalle suitset taas päähän ja se vietiin kehään vielä arvosteltavaksi. Nätisti se malttoi siellä seisoa ja oli muutenkin koko päivän oikein kiltisti. Arvostelun jälkeen jäätiin kuuntelemaan pihalle arvostelu, Potti sai kavioista ja käynnistä seiskan, tyypistä ja jaloista kasin ja rungosta ja ravista ysin, poika saikin II+ palkinnon, ensimmäinen hevonen joka näissä sai kyseisen palkinnon. Vietiin Potti sitten hetkeksi karsinaan. Potin luokassa eräs toinenkin hevonen sai II+ palkinnon, mutta Potti valittiin kuitenkin luokkansa parhaaksi, jonka lisäksi poika oli näyttelyn paras varsa :'). Potti vietiin sitten vielä kehään jossa se sai toisen ruusukkeen, riimut ja loimen. Potin saldona näyttelyistä on siis tällähetkellä I ja II+ palkinto, ja molemmissa näyttelyissä se on ollut paras varsa, ylpeä hoitaja siis ilmottautuu!


Postauksen kuvat olen kuvannut minä :). Seuraavaksi menen tallille toivonmukaa keskiviikkona, ja perjantaina onkin kiviharjussa tunnit.

perjantai 10. lokakuuta 2014

Positiivinen asenne kannattaa!

Huhu taas on kaksi ratsastustuntia takana, ja vain kolme edessä. Tallille menin pitkästä aikaa auto kyydillä, joka oli luksusta verrattuna skootterilla ajoon. Kun näin listan nii mut valtasi suoraansanottuna epätoivo, lista näytti koulutunnille Mimmin ja estetunnille Riian, olin jo siinä vaiheessa heittämässä hanskat tiskiin että en halua en jaksa. Heitin kuitenkin negatiivisen asenteen taakseni ja lähdin puoli kuuden jälkeen laittamaan Mimmiä, vähän se pelleili taas satulan laitossa. Tunnin aiheena oli kulmien ratsastus ja suoraan meneminen. Aloitettiin käynnissä menemällä tarkat kulmat ja pitkät sivut mentiin uran sisäpuolella, päätyihin tehtiin ympyrät, jatkettiin samaa ravissa, molempiin suuntiin. Mimmi toimi ihan hyvin, välillä katseli katsomon päätyä, eikä meinannut asettua siellä kunnolla.

 Jakauduttiin eri päätyihin ja tehtiin siellä suorakulmiota, aina ennen kääntämistä piti pysähtyä, asettaa hevonen valmiiksi ja kun lähti liikkeelle hevosen piti heti lähteä kääntymään. Itselle tuotti hankaluuksia ajoittain olla käyttämättä sisäohjaa niin paljoa, vaan ulkoapuja, mutta lopuksi se alkoi luonnistua. Jätettiin sitten pysähdykset pois ja tehtin vain huolelliset kulmat, Mimmi toimi tosi hyvin kyllä, hetken päästä nostettiin ravi ja ravailtiin kulmat, meni ihan hyvin, mutta ei läheskään niin hyvin kuin käynnissä.

Oikeassa kierroksessa laukattiin vain ympyrällä normaalista, Mimmi ylläpiti yllättävän hyvin laukkaa vaikka ympyrällä oli tosi ahdasta koko ajan meille, muutenkin koko tunnin tuntui että aina piti väistellä joitain ja tilaa ei vain ollut..No kuitenkin ihan hyvin onnistui laukkaaminen. Käveltiin sitten hetki, jonka jälkeen vaihdettiin suntaa ja mentiin päädyssä samanlailla kaikki kuin oikeassa kierroksessa (suorakulmiolla, ensin pysähdykset ennen kääntämistä, sitten tavallisesti käynnissä ja lopulta ravissa). Tähän suuntaan Mimmi oli aavistuksen huonompi suorakulmiolla.

 Laukat nostettiin siten että kummankin lyhyen sivun keskellä nosto ja pitkät sivut laukattiin. Laukassa Mimmi oli kyllä super! Nosti suht. hyvin, laukassa tukeutui kunnolla ulkoohjaan hetkittäin, sai kyllä olla tyytyväinen! Lopuksi laukattiin vain maneesia ympäri, Mimmi oli oikein mukava ei yrittänyt viedä minua eikä säikkynytkään mitään. Loppuraveissa Mimmi oli mukava ratsastaa ja rentoutui hyvin.
Mimmi-kuvat on ottanut Senni! Maneesilaatu takasi kuvien vähäyden :/

No Senni toi avuliaasti mulle Riian estetunnilla ja eikun hevosen vaihto! Saatiin alkuverkkailla itsenäisesti, minä tein ympyröitä ja temmonvaihteluja, parit pohkeenväistöt käynnissä. Riia oli aika hidas pohkeelle ja ajoittain jouduin komentamaan sitä raipalla. Laukat otettiin pääty-ympyröillä puomin yli, Riia oli ihan ok, vähän laiska, laukattiin sitten maneesiakin ympäri ensin kevyessä istunnassa, sitten esteistunnassa. Riia alkoi vähän innostua, mutta pysyi kuitenkin käsissä. Laukattiin toiseenkin suuntaan samalla kaavalla. Pari kertaa neiti protestoi raipan käyttöä ja pukitti hieman, hassu poni!

 Hypyt aloitettiin pienelle pystylle, ensin ravilähestymisellä joka epäonnistui mun ja Riian osalta täysin, taidettiin tiputtaa puomitkin, esteen jälkeen tehtiin laukassa ympyrä. Toisella kerralla tultiin laukassa jolloin hyppykin onnistui paremmin. Sitten tultiin pysty jonka jälkeen päädyn kautta pysty-neljä askelta-pysty. Riia hyppäsi tämänkin oikein hyvin.


Lisättiin sitten vielä yksi pysty suhteutetun jälkeen. Ekalla kertaa meni ihan hyvin, Riia oli tosin aivan liian laiska, laukka oli temmotonta ja hypyt sen takia vähän huonoja. Toisella kerralla suhteutetun vika nostettiin okseriksi, rata alkoi ihan hyvin, en saanut päädyssä kunnon laukkaa suhteutetulle mutta eka oli ihan ok, tokalla Riia hyppäsi yllättävästi kaukaa jolloin jäin jälkeen hypystä ja tiputettiin este ja taidettiin kaataa tolppakin. Vika este onnistui ihan hyvin. Tultiin suhteutettu uudelleen jolloin Riia yritti mennä ohi jo ensimmäiseltä, siitä päästiin yli, mutta okserista mentiin ohi. Kolmas kerta toden sanoi ja se menikin todella hyvin! Hypyt olivat hyviä ja Riia kuunteli. Loppuraveissa Riia oli tosi miellyttävä ratsastaa, neiti sai paljon kehuja kun ei ollut pelleillyt tunnilla yhtään!
©Sanna
©Senni

©Sanna
©Senni
 En nyt sitten julkaise postausta jossa on kesän ja alkusyksyn tunnit kun se ei kannatusta saanut, Säästän sen kuitenkin luonnoksista jos joskus tarvitsen sitä tai jos haluattekin tietää tunneista jotain :).
PS. Kuten varmasti huomasitte ulkoasu koki muutoksen! Se on väliaikainen, halusin kuitenkin tehdä uuden kun toinen oli yli puoli vuotta vanha. En ole itse tuohon tyytyväinen, mutta antakaa anteeksi, yli puolen vuoden tauko bannerien teosta, ehkä musitiini palautuu joskus miten niitä tehdään :D.

keskiviikko 8. lokakuuta 2014

Paluu blogin ääreen!

Nyt tosiaan päätin jatkaa kirjoittelua, en tosin tiedä miten onnistun tässä, koska sillä varmasti ymmärrätte käyn peruskoulun viimeistä vuotta, ja minun on pakko ylläpitää kouluarvosanani, ja viimeisellä luokalla se on hankalaa, jos en keskity kouluunkin. Lisäksi minulla on harrastus, joka muuttaa tosin tämän kuun aikana muotoaan. Jospa kertoisin mitä harrastukselleni kuuluu? Kommentoikaa myös haluatteko lukea lyhyet selostukset joka tunnista mitä mulla tässä välissä on ollut, olen kirjoittanut nimittäin joka tunnista vähän tänne muistiin, kertokaa jos haluatte lukea ne!

Elikkä siis palataampa harrastukseeni, ratsastus. Suurin syy blogin lopettamiselle oli mielenkiinnon puutos, joka johtui suureksi osaksi siitä mitä hevosrintamalla kävi. En voinut silloin selittää sitä nettiin, mutta nyt kun asia on selvinyt voin kertoa pääpiirreittäin mitä kävi. Toukokuun ensimmäisenä päivänä Vissy joutui tosiaan klinikalle, joka koitui enkelin viimeiseksi matkaksi, toinen päivä touokuuta poika pääsi lepoon ikivihreille niityille ♥. Sen jälkeen en hetkeen pystynyt käydä edes Pottia katsomassa, kunnes toukokuun lopulla otin itseäni niskasta kiinni ja lähdin katsomaan poikaa, siellä tarhassa se odotti ja hirnahti heti kun näki minut. Toukokuu ja kesäkuu meni Potilla oikeastaan täysin lomaillessa, yritin käydä kerran pari viikossa Pottia katsomassa, kävin syöttämässä sitä pellolla aina puolesta tunnista tuntiin ja nautin vain siitä että sain olla Potin kanssa.

Käytettiin Pottia pariinkin otteeseen kesän aikana klinikalla, Potti kun oli saanut Vissyn kautta saman taudin, lievempänä onneksi. Heinäkuussa saatiin alkaa ajmaan jo Potilla hiukan, samaa jatkui elokuun ajan, ajeltiin vähän ja Potti oli toipunut hyvin. Syyskuun alussa Potti sai vihdoin terveen paperit. Pottia onkin nyt alettu jo treenata kunnolla, kerran se on päässyt jo käymään radalla, kuski kehui Pottia paljon ja sanoit että se on juoksija, aurinko alkaa siis paistaa tännekkin vihdoin! Huomenna Potti viedään taas radalle, itse en pääse tälläkään kertaan mukaan sillä olen koulussa. Olen tehnyt Potin kanssa paljon maastakäsin juttuja, ja se kunnioittaa taluttajaa jo todella hyvin, jatketaan harjoittelua aina kun mahdollsita. Kerran olen käynyt ajamssa poikaa ihan yksikseen, kuten menen tänä viikonloppunakin. Kaveria ollaan Potilla tosiaan etsitty koko ajan kun Potti parantui, mutta vielä sopivaa ei ole tullut eteen, mutta joku pitäisi talveksi saada.


Tuossa taisikin olla Potista kaikki mitä päällimmäisenä mieleeni tulee. Joten katsotaampa sitten Kiviharjuun. Kesän kävin siellä siis estetunneilla, mutta syksyksi siirryin koulutunneille, kun en estetunnille vakioksi enään mahtunut, siellä vaihtui kesän lopussa taas uusi opettaja, joka on kyllä mukava ja pätevä opettaja ei siinä mitään. Kiviharju ei vain tunnu enään samalta kuin ennen, sinne ei ole enään niin mukava mennä, joka ei tosiaan johdu mistään muusta kuin siitä että siellä ei ole enään niin paljon kavereita kuin ennen, kaikki entiset tallikaverit ovat siirtyneet eteenpäin (saanet oman hevosen, ylläpitohevosen, vuokrahevosen, liikutushevosen jnejne.) joten päätin että minunkin on aika siirtyä eteenpäin. Käyn kymppikorttini siis tämän kuun aikana loppuun tällä ja ensi viikolla ratsastan kaksi tuntia peräkkäin, aivan kuten olen tehnyt jo kahdella edellisellä viikolla. Syyslomalla käyn siellä sitten vikan tunnin ja sitten lopetan.

 Toki käyn siellä aina joskus, ainakin lomilla, mutta en muutoin enää. Tulee kyllä ikävä Kiviharjua, sieltähän ne monet hevosmuistot mulla on, kultaaikana muistelen vuotta 2012 ja 2013, ne olivat vaan minusta parasta aikaa siellä, ikävä kyllä niitä aikoja tulee ♥. Mutta niinhän se on että mikään ei kestä ikuisesti, ei edes vaikka toisaalta toivoisi. Suurimmaksi osaksi olen kuitenkin helpottunut että saan aikaa enemmän, haluan keskittyä täysillä kouluun, Pottiin ja kavereihin ja siihen ei kiviharju ikävä kyllä enään mahdu. Oon kuitenkin kiitollinen kaikista vuosista mitkä olen Kiviharjussa ollut!

Tässä taisi tulla nyt kaikki tärkein mitä teidän on hyvä tietää blogin jatkon suhteen. Yritän tosiaan päivitellä mitä tapahtuu ja näin, mutta jos odottelet kiviharju aiheisia postauksia, niitä ei marraskuun alusta lähtien ole kylläkään tulossa. Mutta kommentoikaa toki haluatteko kuulla selostuksia kesän ja alkusyksyn tunneista :)! Loppuun vielä muutamia kuvia Vissystä, jotka otin silloin kun näin oman enekelini vikan kerran ♥