torstai 17. huhtikuuta 2014

Blogi ajantasalle

Olen kirjoitellut tätä postausta pitkin viikkoa, mutta en ole julkaissut kun ei ole ollut kuvia!

Haha hupsista ei tää nyt menny ihan niinkuin piti :D. Blogini on kesään asti nyt näköjään tauolla.. Tai siis ei kokonaan, mutta usein postauksia ei näköjään tule. Kohta alkaa kuitenkin kokeet joita onkin sitten harvase päivä. Joten en tiedä yhtään kuinka usein ehdin kirjoitella, muutenkni en ole käynyt nyt edes kiviharjussakaan pitkää aikaan, jospa sitä tällä viikolla pääsisi.

 6-13.4 Mutta nyt asiaan, sunnuntaina mulla oli opetuspäivä. Maanantaina menin koulusta Janikalle ja sieltä Kookoon peliin, tiistaina lähdin suoraan koulusta Lahteen ostoksille. Keskiviikkona lähin illalla Mikkeliin Janikan kanssa katsomaan Kookoon peliä ja sieltä Janika jäi meille yöksi. Torstaina kävin Vissyllä. En ratsastanut herraa käväsin muuten vain siellä ja putsasin Vissyn karsinan, ja autoin iltatallissa. Perjantaina suuntasin aika nopeasti koulun jälkeen Veturiin kun Lotta tuli sinne, yli puoli vuotta siitäkin kun viimeksi nähtiin. Sitten vielä Janikan kanssa Kookoon peliin. Lauantaina lähdettiin aamupäivällä kaveriporukan kanssa Amarilloon syömään, sieltä kun pääsin kotiin niin lähettiin Janikan kanssa taas kohti Mikkeliä, tälläkin kertaa Kookoon peliin :D.
Lähös Mikkeliii!
 Janika jäi meille sitte yöksi ja illalla katottiin leffoja, tosin mä nukahin toisen leffan puoles välissä. Sunnuntaina katottii aamul taas leffa, tällä kertaa saw. Janika läks meiltä vissiin yhen (?) jälkeen. Mä pesin siin päiväl auton ja kävin mummolla. Neljän maissa lähin Vissylle, kun lähes koko päivän oli satanut niin pojat oli ollu sisällä, ja muutenkaan Vissy ei ole ollut täydellä liikutuksella nyt, niin pojussa oli vähän virtaa! No se päätyikin sitten niin että joutsenet säikytti Vissyn joka läksi ja kovaa pellolle muuliloikkien ja pukkien saattelemana ja mä muksahin sieltä sitten alas :D. Tulin suoraan toi korva ja se kohta päästä maahan ekana ja siitä ympäri niin vähän on niska ja selkä kipeänä! Kenkäkin oli tippunut jo aikasemmin kun minä ja se oli pari metrii mun takana. Olin ihan paniikissa että nyt Vissy juoksee jonnekkin ja katkasee tyylii jalkansa. No huutelin sitä koko ajan luokse ja hetken juostuaa se kävelikin kiltisti mua vastaan, eli loppuen lopuksi poika oli oikein fiksu!

 No nousin selkään takasin ja Vissy oli rauhallinen, kun oli saanut purkaa siinä samalla turhat energiat pois. Tallilla hoidin Vissyn, tarksitin sen jalat sieläkin toiseen kertaan (ekan kerran siis silloin ku sain sen kiinni), mutta niissä ei onneksi ollut mitään, huuhtelin niitä kylmällä vedellä, mutta ei Vissy arkonut niitä yhtään. Laitoin sitte pojan karsinaan ja annoin hepoille ruuat. Siistin tallin ja sitten lähdinkin kotiin. Housutkin oli ihan mudassa ja märät niin oli vähän kylmä :D.


14-17.4 Maanantaina lähdinkin taas illalla kohti Kouvolaa katsomaan Kookoon peliä Janikan kanssa! Mestis-mestaruushan sieltä Kookoolle tuli! Kyllä oli hallissa hyvä tunnelma, ja mustakin lähti vähän ääntä lopuksi ;). Aivan mahtavaa kyllä oli peli, se tunne kun peli oli vikalla minuutilla Kookoolle 3-0 ja sitten vielä 4-0 niin koko halli räjähti, oli niiin hyvä fiilsi ku katsojat seiso ja taputti vaan!

 Tiistaina sitten olin kotona, en tehnyt oikein mitään. Keskiviikkona kun pääsin koulusta kotiin pakkasin kamat ja lähin Janikalle. Siellä oltiin sitte jonkuu aikaa ja sit lähtii kohti Kouvolaa torille! Torilla oli siis Kookoon "voitonjuhlat" tai ne, sielki oli tosi hyvä tunnelma, huomas että pelaajat oli juhlinnu :D! Muutenkin tori oli ihan täynnä ja pojukin oli esiintymäs siel nii mikä oiskaa ollu parempaa. Keskiviikko iltaan jäinki sit Janikalle yöks, syötii illal pizzaa ja mentii suht. hyvin ajois nukkuu, torstain sieltä sitte kouluun. Tänää oonki suurimmaks osaks siivoillu kotoon viikonloppuu varten, kasattiin tramppakin! Käväsin mummolla myös tekees voileipäkakkuu mummon kanssa :). Huomenna olis suunta pitkästä aikaa kiviharjuun ja illemmalla Vissyllekkin ehkä, siitä lisää sitten! Mun oli tosi hankala valita kuvii tähän! Ekana puhelimella kuvattuja kuvie maanantailta kun sem estaruus tuli ja sitte kameralla torilta. Jäi laittamatta nyt aika monta kuvaa mitkä olisin halunnu näyttää, mut muuten niitä olis tullu ihan liikaa :D










On kyl ollu tän Kookoon mestaruuden takii tosi hyvöt fiilikset tän viikon ♥! Pelaamalla liigaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti