lauantai 5. huhtikuuta 2014

Tauko ohi!

Tosiaan pidin tässä lähes parin viikon tauon, enkä sinä aikana katsonut ollenkaan omaa blogia, enkä oikein muidenkaan blogeja. Nyt on luettu yli 30 postausta läpi parissa päivässä ja päätin itsekkin herättää blogin eloon, katsotaan tekikö tauko hyvää, jospa postauksia alkaisi tulla enemmän.

23-30.3: Maanantaina menin koulun jälkeen mun kaverille, josta suuntasin illalla Kookoon peliin :). Tiistaina olinkin kotona. Keskiviikkona lähdin Vissylle ja kävin ratsastamassa sen. Ihan vaan käyntiä. Torstaina menin koulun jälkeen illalla tallille. Tein siellä vaan iltatallin, en ratsastanut Vissyä. Kyllä huomasi että ei oo tullut pyöräiltyä, kun keskiviikkona ja torstaina pyöräilin tallille :D. Huomaa kyllä kuinka kunto huononee, kun loppusyksystä tuo ei ollut matka eikä mikään eikä isot ylämäet haitanneet yhtään, kun taas nyt oli ylämäissä jo väsynyt! No kyllä tämä kunto tästä kohenee ;).

 Perjantaina en päässyt tallille kun ei ollut kyytiä kotiin, joten lähdin kouvolaan katsomaan Kookoon peliä kaverin kanssa, ja sieltä tultiin meille. Kateltiin illalla leffoja ja onnistuttiin nukahtamaan josksu yöllä kesken leffan, ja herättiin sitten kuuelta aamulla kun huoneessa oli valot ja tv päällä :D. No ei muuta kun uudestaa nukkuu kun oli sammutettu valot ja kaikki. Lauantaina oli "sukujuhlat", ja jäin sitten illalla katsomaan veljen peliä. Sunnuntaina käväisin tallilla ja liikutettiin Potti ja Vissy samaan aikaan, minä ajoin Vissyä ja omistaja Pottia. Mentiin rauhallinen lenkki joka oli suurimmaksi osaksi kävelyä, ja muutama ravipätä. Vissy totteli mua kärryiltä käsinkin tosi hyvin, joten tulevaisuudessakin aletaan ajamaan noilla samaa aikaan :).

Tällä viikolla sitten, maanantaina kävin katsomassa Emman kanssa Kookoon peliä, jonka ne voittikin, jee! Tiistaina olin vaan kotona. Keskiviikkona jäin suoraan koulusta valkealaan kun mulla oli teoriatunti, sieltä kiiruhdettiin nopeasti tallille, kun mulla oli poikkeuksellisesti keskiviikkona koulutunti. Menin Patulla, tunnin aiheena oli aika suuresti että mentiin keskellä maneesia neliötä, "lyhyille" sivuille tehtiin pohkeenväistöä kohti päätyjä. Välillä väistöt onnistuivat ihan hyvin, mutta useinmiten Patun takajalat tulivat jäljessä. Pian alettiin tulla väistöt ravissa ja pitkät sivut myös ravissa. Patu alkoi vähän kuumua, kun vaadin, että takajalatkin tulevat väistössä mukana, jotkut väistöt onnistuikin! Laukkatehtävä oli niin että aina väistön jälkeen nostettiin laukka, Patu oli aika virtaisa ja painoi kädelle, mutta pysyi hallinnassa.

 Toiseen suuntaan tehtiin vaan niin että laukattiin lyhyitä pätkiä uraa myöten ja yritettiin saada mahd. paljon nostoja. Patu oli tässä kiva ja kuunteli hyvin, vaikka välillä jarrutuksessa oli ongelmia. Sitten loppuravit joissa Patu oli kiva. Muutenkin se oli koko tunnin ollut suht. kiva ratsastaa, paitsi silloin kun ajoittain painoi kädelle. Poni olikin hikinen, joten töitä oli ehkä tehty :D! Tallissa poni pääsi syömään! Kuvia ei ole kun alkutunnista, koska kuvaaja ei enempää kuvanut, mutta ei se mitään:). Kuvat © Sanna!


Torstainakin mulla oli teoriatunti, sieltä kun pääsin kuuden jälkeen kotiin pyöräilin äkkiä Vissylle tekemään iltatallin, siellä pojat oottelivatkin jo ruokiaan! Perjantaina lähdettiin iskän kanssa koulusta suoraan Kouvolaan jossa hoidin parit mopokortti asiat ja käytiin Veturissa ostamassa kaverilleni lahja ja sieltä prismaan syömään. Käytiin hakee sitte mun veli ja sen kaveri matkahuollosta josta suunnattiin kohti jäähallia katsomaan peliä! Olin Janikan kaa sitä katsoos ja huhu jännitti vikas eräs, onneksi Kookoo pääsi finaaliin joten maanantaina taas peliin:D. Tänään lauantaina mulla ei ole oikein mitään suunitelmia, pitäis pestä auto ja löhöillä vaan!
kesää odotellessa ♥

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti