lauantai 22. helmikuuta 2014

Päivittelyä ja super poni!

Tosiaan taas reilu viikko ilman postauksia..Mutta perjantaina tosiaan niska oli edelleen hiemn kipeä, mutta jo parempaan päin. Käytiin katsomassa päivällä mun veljen wanhat ja illalla menin katsomaan Janikan kanssa Kookoon peliä. Lauantaina lähdin tallille ja kävin ratsastamassa Vissyn, joka oli tosi mukava. Sunnuntain, maanantain ja tiistain vietinkin sitten kotona kipeänä..Keskiviikon ja torstain olin jo koulussa, mutta lepäilin kuitenkin ne päivät poissa tallilta kun pientä nuhaa oli edelleen.

 Perjantaina mulla olikin sitten kiviharjussa koulutunti, menin taas Patulla. Alussa aloitettiin tunti kolmikaarisella, Patu oli oikein mukava ja suht. hyvin ohjan ja pohkeen välissä, vaikka välillä keskittyikin enemmän kolinaan kuin minuun. Patu kuitenkin taipui hyvin eikä ollut mitään valitettavaa. Sitten käveltiin hetki, alettiin laukkaamaan niin että C-päädystä laukka ja uraa pitkin vaan ja Laura antoi kaikille omat ohjeet, mun piti tehdä pitkälle sivulle loivakiemuraura. Patu oli laukoissa kiva, vaikkakin kerran se pukitti, mutta heti kun muistutin raipalla että ei niin saa tehdä, niin alko poika olla niin kiltisti että! Tehtiin molempiin suuntiin samanlainen laukkatehtävä ja toisessa (vasemmassa) Patu oli jopa parempi kuin oikeassa! Kuunteli laukassakin todella hyvin, eikä sillä ollut edes ajatusta lähteä mihinkään.

 Loppuravit vasta hyvät olivatkin! Aloin vihdoin löytää ne oikeat nappulat joilla saan Patun toimimaan, ja se oli oikein rento. Olin tunnin jälkeen erityisen tyytyväinen Patuun kun se oli koko tunnin ilman possuiluja, vaikka pukki ja parit kiihdytykset tulivatkin. Patu jäi vielä toiselle tunnille, niin mä pääsin heti kuvaamaan estetuntia.




torstai 13. helmikuuta 2014

Tippuminen

Huhu nyt on taas pari päivää takana. Tiistaina olin Lahdessa katsomassa jääkiekkoa. Keskiviikkona lähdinkin sitten tallille, kun mulla oli poikkeuksellisesti keskiviikkona tunti. Menin Patulla. ja kyseessä oli koulutunti. Aloitettiin tunti ravailemalla ja tehtiin päätyihin ympyrät. Patu oli tässä ihan mukava, tasainen ja totteli ohjaa ja pohjetta hyvin. Sitten alettiin tehdä pitkille sivuille avotaivutusta. Patu oli tosi hyvä näissä, totteli hyvin ulko- ja sisäpohjetta ja ohjia, ympyröitä tehdessä Patu oli myös tosi kiva! Pian vaihdettiin avotaivutukset vastataivutuksiin, nääkin meni ihan hyvin, ei mitään valitettavaa. Luntakin tippui katolta välillä, mutta Patu ei ihme kyllä välittänyt siitä yhtään. Sitten otettii välikäynnit.

 Pian alettiin laukkaamaan, tehtiin ihan vaan niin että laukattiin uraa pitkin ja tehtiin ympyröitä, ja pitkille sivuille vastataivutusta. Patu painoi ohjille tosi paljon koko ajan, vaikka kuika yritin tehdä puolipidätteitä niin poika painoi ohjille niin että käsiin koski, lopulta lunta tippui katolta ja Patu otti lähdöt, potkasi itse seinään säikähti siitä vielä lisää pukitti ja veti pään alas, minä tietenkin kun olin selässä etupainoinen lensin mahalleen suoraan Patun eteen, jolloin hevonen ei ehtinyt väistää mua yhtään..Tuli sitten yli, jolloin kaviot osuivat mua ainakin päähän ja kahteen kohtaa selkää. Olin alussa aivan varma että nyt meni jotain rikki kun en meinannut päästä ylös, onneksi hetken maattuani maassa pääsin ylös. Patua tästä ei tietenkää voi syyttää se ei olisi mitenkään ehtinyt väistää mua, oma moka kun olin niin pahasti nojautuneena eteen... No vahinkoja sattuu ja virheistä oppii!

 Päätin nosuta selkään vaikka päätä särki julmetusti ja selkääkin tuntui, laukkasin sitten Patulla vielä toiseen suuntaan jossa se painoi ohjille vielä enemmän..No ihan hyvin sitten ne laukat meni kuitenkin. Sitten loppuravit joissa poni oli super, mua sattui kylkeen koko ratsastuksen ajan ja voin kyllä sanoa että koko ajan teki mieli itkeä! Sattui joka paikkaan niin paljon. Kotona alkoi takareittäkin koskea ja välillä oksetti, meninkin sitten aika nopeasti nukkumaan. Äiti herätteli mut yöllä kun tosiaan saattoi tulla lievä auvotärähdys. Kouluun lähdin torstaina kun oli kokeet ja kokeiden palautus ja sitten rokotus, terkkari sanoi että ei saa nyt liikkua pariin päivään joten en päässyt tänään Vissylle :/. No viikonloppuna sitten. Torstaina ei enää päätä särkenyt, mutta niska on jumissa eikä päätä voi kunnolla liikuttaa, ja selkäkin on jumissa. Toivon mukaan selvittiin säikähdyksellä kuitenkin!



maanantai 10. helmikuuta 2014

Viikkokatsaus

Huhu tajusin vasta äsken kuinka kauan olen ollut postailematta! Pahoittelut siitä. Tosin sille on ihan hyvä syy- en ole käynyt koneella oikeastaan yhtään, ei ollut nimittäin oikein nettiä käytössä.

Viime viikonloppuna kävin puhelimien kuvien persuteella molempina päivinä (lauantaina ja sunnuntaina) Vissyllä. Toisena päivänä kävin ainakin pellolla ratsastelemassa, tosin se peltoilu jäi lyhyeksi kun nähtiin naapuritallin tamma liikkeellä niin lähdettiin suosiolla pois kun Vissy alkoi kerätä hieman kierroksia. Ja sunnuntaina kävin nopean käyntilenkin. Maanantain ja tiistain olin kotona. Keskiviikkona kävin ratsastamassa Vissyllä, mentiin niin että omsitaja ajoi Pottia ja minä menin Vissyllä. Lenkki meni hyvin! Torstaina kävin tekemässä iltatallin Vissyllä, mutta en ehtinyt ratsastaa kun hieman myöhästy lähtö sinne.

 Perjantaina mulla olikin ratsastustunti Kiviharjussa ja menin Patulla. Alotettiin tunti keskiympyrällä tehden keskihalkaisijan kohdalta voltit L- ja C-päätyä kohden. Patu oli ihan kiva koko ajan, vähän hidas pohkeelle ja välillä en saannu sisäpohjetta läpi. Tuossa tehtävässä saatiin kuitenkin molemmat puolet verryteltyä. Mentiin tossa aika kauan, kunnes käveltiin. Sitten alettiin laukkaamaan, nostettiin laukka aina C-päädystä ja tehtiin sitten laukassa keskiympyrä. Patu oli alussa jopa laiska, mutta alkoi loppua kohden villiintyä ja oli oikein reipas. Laukat nousivat hyvin.

 Toisessa suunnassa tehtiin ensin samanlailla C-päädystä nosto ja sitten keskiympyrä. pian muutettiin niin että keskiympyrä mentiin keskilaukassa. Patu oli tässä suunnassa hieman kivempi. Viimeisessä laukassa Patu villiintyi oikein kunnolla enkä meinannut saada herraa pysäytettyä! Meninkin sitten hetkeksi maneesin toiseen päätyyn ravailemaan ja rauhoittelemaan Patua. Sitten ravattiin loppuravit joissa Patu oli tosi mukava!


 Lauantaina lähdinkin sitten Vissylle. Omistaja oli juuri valjastamassa Pottia, ja päätettiin että lähdetään samaa aikaa lenkille, molemmat hevoset kärryjen edessä. Päästin sitten Potin ja omistajan matkaan ja he kävivät talolla, sillä aikaa minä valjastin Vissyn (omistaja oli laittanut Vissylle jo silat ja ohjat kiinni ja suítset). Itse laitoin Vissyn sitten ulkokäytävälle ja kärryt perää ja ne vielä kiinni. Hieman oli ongelmia kun ne kärryt pianoivat sen verran, mutta lopulta kärryt oli perässä tukevasti! Lähdettiin sitten matkaan kun Potti tuli alas. Mentiin koko lenkki käyntiä, käveltiin tiellä ja pellolla. Lenkissä meni n. tunti. Illalla en tehnyt oikein mitää. Sunnuntaina vietin mukavan päivän, siitä kerron sitten lisää kun voin.
Yritän tälläviikolla kirjoitella vielä, ja kirjoitankin viimesitään viikonloppuna! Mulla on vaan koko loppuviikko juoksemista pää kolmantena jalkana paikasta x paikkaan ö :D.

perjantai 31. tammikuuta 2014

Kuulumiset ja puhelimen tyhjennys osa 2

Taas onkin viikko vierähtänyt ilman postauksia. No mutta nyt pikainen viikkokatsaus ennen kuvia. Lauantai meni veljelläni Lahdessa, kävin kaupoilla ja sitten katsoin veljen pelin. Sunnuntaina kävin ratsastamassa Vissyn ja Potille vaihettiin kengät. Vissy oli oikein mukava. Maanantai ja tiistai meni kotona, keskiviikkona olin valkealassa riparijutussa. Torstaina lähdin koulun jälkeen tallille ja laitettiin molemmat hepat liikkeelle, minä ratsastin Vissyllä ja omsitaja ajoi Potilla. Lenkki meni tosi hyvin ja Vissy oli älypirtee, käveli tosi reippaasti. Tämän viikon huipensi vielä tän päivän peli! En mennyt siis tallille, vaan Janikalle koulsuta ja sitten illalla katsomaan Kookoon peliä Hokkia vastaan, jonka Kookoo voittikin 3-0! Mutta nyt puhelimien kuviin:). Kuvia on joulukuun puolesta välistä (?) tähän päivään, katsoo nyt millaisen avstaanoton tämä saa, että teenkö näitä lisääkin vielä ?


1. kivenkova kyläsarja! 2. tän päivän kookoo-hokki peli






1. mäkis emmankaaaa 2.joulutorttu mun tyylii XD 3.mustikoit ja kokeisii lukuu 4&5 jäätelöö, sit on tullu mätettyy tamikuus tosi pajlon ku en oo syönny karkkii tai sipsii XD














1. Ekaa kertaa Vissyn seläs ties kui pitkää aikaa♥ 2. Viiru Makan seläs :D 3. Potin kaa yksin liikentees ku omsitaja oli hakees kuusta metäst :D 4&5 Vissy ja Potti, ei kovin jouluinen maisema :D 6&7 erillaisilla kokoonpanoilla matkassa 8&9. Ihana talvipäivä Vissyn kaa♥ 10&11 ei tullu lenkil kylmä! 12. Taas lenkillää



























1. Joulukuusii ja talvivarpaat 2. Nuorten Suomi-Ruotsi MM-finaali, Suomi meni voitolla yöhön ! 3&4 joululomal tuli katteltuu vähä leffoi ja supernaturalii 5-8 kirjoi on tullu luettuu! 9. koulussaa 10. pikkase oli kylmä! 11. kookoon pelis 12. pelii menos kattoo 13. hiukka oli muute kylmä ja päätin mittaa ruumiinlämmön ja se näytti tota..

Joo kuvat oli "lievästi" erillaises järjestykses ku tää teksti on luonnoksis, mut julkaistaessa ne menee noin..No ei voi mitää :/ Mut mielipiteit et haluutteko tälläsii lisää?

perjantai 24. tammikuuta 2014

Ilman satulaa

Taas on yksi tunti kiviharjussa takanapäin. Tunnit pitikin Jenna, jonka tunnilla en ole ennen ollut, mutta oli kyllä kiva tunti. Menin tosiaan Zsa Zsalla ja menin ilman satulaa, mukavaa vaihtelua oli kyllä! Mutta kuvia katsellessa teki mieli tosiaan hävetä silmät päästä, kädet seikkailee ties missä ja olen lähes joka kuvassa vino johonkin suuntaan. No toivon mukaa istunta alkaa paranemaan kun on säännöllisesti koulutunneilla!

 Tunnin alussa Zsa Zsa oli heti mukavan virkeä, alussa tehtiin joka kirjaimeen pysähdykset ja muuten käveltiin, sitten aloimme tehdä niin että pysähdyksestä raviin ja ravista pysähdys joka kirjaimeen, lisäsimme pysähdykseen pian myös peruutuksen. Sitten alettiin tehdä niin että lyhyillä sivuille ravia piti koota vähän, ja pitkillä vastaavasti mennä lisättyä ravia, oli aika tuskaa istua! Sitten käveltiin hetki, jonka jälkeen alettiin laukkailla tehden päätyihin ympyröitä, ZZ nosti laukat ihan kivasti, mutta kuitenkin ylläpitämisessä oli hieman ongelmia, kerran kun tyttö pukitti niin johan alkoi laukka pyöriä ja tuli käynnsitä aika napakkoja nostoja.

 Sitten käveltiin taas hetki, jonka jälkeen alettiin ravailla ja tehtiin voltteja joka kulmaan, tääkin meni ihan kivasti ja ZZ alkoi toimia oikein hyvin. Pian alettiin tehdä niin että mentiin pitkät sivut vastataivutuksessa ja päätyihin voltit. ZZ taipui oikein kivasti! Sitten vaihdettiin taas tehtävä sellaiseksi että puoli pitkää sivua vastataivutusta, toinen puolikas lisättyä ravia, kulmaan kokoaminen, lyhyen sivun keskeltä laukannosto ja sitten laukassa voltti. Mä ja ZZ ei tosin tehty yhtäkään laukkavolttia mutta mitä pienistä. Tehtiin samaa toisessa suunnassa, mutta jätettiin laukat pois. Sitten vielä loppuravit joissa tein paljon voltteja ja ympyröitä ja ZZ oli tosi kiva! Liikkui omalla moottorilla ja taipui kivasti :). Tunnin lopuksi pelleilin selässä vielä vähän.




torstai 23. tammikuuta 2014

Kuulumisia

Taas on viikko loppumassa, taino ei nyt vielä, mutta kohta kuitenkin! Sunnuntain vietin Kiviharjussa, saatte tietää sitten myöhemmin mitä tuleman pitää ;). Maanantain, tiistain ja keskiviikon vietin kotona, mutta torstaina lähdin koulun jälkeen tallille. Hepat olikin jo sisällä, joten otin vain Vissyn käytävälle. Onnekseni Vissy olikin puhdas niin sain laitettua ilman kummempia harjauksia fleeceloimen selkään ja suitset päähän niin lähdin lenkille! Hyvin ehti valosan aikaa menemään lyhyehkön käyntilenkin, sai poika ainakin jotain liikuntaa. Mullekkaan ei tullut kylmä kun jalkoja lämmitti Vissy ja olin muutenkin pukeutunut lämpimästi, vaikka pakkaslukemat lähentelivät 20 astetta.. Tallissa hoidin Vissyn pois ja otin Potin käytävälle ja harjasin sen. Katselin hieman sen jalkoja ja huomasin etujalassa haavan, kun soitin omistajalle hän kertoi että Vissy oli päässyt potkasemaan Pottia jalkaan :/. No onneksi haava oli jo paranemaan päin, vaikka jalka olikin vähän turvonnut, ei sentään ontunut. Sitten ruokin hevoset ja annoin heinät ja putsasin tallin ja lähdin kotiin.

 Huomenna pääsenkin pitkästä aikaa Kiviharjuun koulutunnille! Viimeksi koulutunti mulla oli joulukuussa, mutta sen menin ammilla niin e oikein laske sitä kunnon koulutunniksi :D. Sitä edellinen koulutunti olikin sitten syyskuussa, hupsista. Saa nähdä kuinka mokailen huomenna tunnilla, ja kuinka huonoksi mun istunta on mennyt..:s. Nyt kuitenkin mulla on onneksi joka toinen viikko koulutunti ja joka toinen viikko estetunti! Niin ei pitäisi päästä kumpikaan kovin huonoksi :D.
vanhaa :)

lauantai 18. tammikuuta 2014

Päivittelyä

Huhu taas on unohtunut kirjoitella tänne, mutta eipä tässä ole mitään kummempia tapahtunutkaan. Mutta nyt oikeesti kaikki jotka keksii jotain niin vosi ehdotella jotaa erikoispostauksia? Voisin tehdä niitä sitten:). Mutta tosiaan arkipäivinä olin vain kotona, tosin keskiviikkona kävin Lahdessa. Mä en vaa oo jaksannu tehä koulupäivien jälkeen mitää, makaan vaa sängys.

 Mutta perjantaina lähdin tosiaankin Kiviharjuun pitkästä aikaa! En nyt tiedä oliko kovinkaan järkevää lähteä, kun olin saanut keskiviikkona ja perjantaina koulussa rokotukset, mutta lähdin nyt kuitenkin. Menin Riialla ja olisin halunut vaihtaa, sen verran huolissani olin kädestäni kuitenkin, mutta kun se ei onnsitunut, niin menin sitten Riialla. Alotettiin ravailemalla ensin uralla tehden ympyröitä, olin todella tarkkana koko ajan ettei Riia pääsisi pelleilemään. Alettiin pian tulla pitkällä sivulla olevia puomikasoja (niitä oli kaksi). Riia oli ihan mukava, vähän laiska. Sitten vaihdettiin suuntaa ja tultiin C-päädyssä ympyrällä olevia puomeja. Pidettiin tässä välissä välikäynnit.
oli muuten ekaa kertaa tänä talvena talviratsastushousut :D
Sitten alettiin tulla noita ylläolevia puomeja laukassa vasemmassa kierroksessa. Riia oli ihan kiva tässä, vaikka olikin hiukan laiska. Pian nostettiin esteet pystyiksi (väliin tuli yksi askel). Riia meni tämänkin ihan kivasti, nyt se alkoi hieman syttyä. Pian vaihdettiin suuntaa oikeeseen ja alettiin tulla laukassa pääty-ympyrällä olevia esteitä, ne oli innariväleillä ja hieman epäilytti miten onnsitutaan, no tosiaan toistettiin sitä aika kauan eikä meinannut onnsitaa millään! Sitten napautin kerran Riia lautasille raipalla, sieltä tuli pukki ja johan onnsitui esteet sitten! Tossa vaiheessa käsi oli jo aika kipeä, mutta mitä pienistä. 

Sitten tultiin niin että vasemmassa kierroksessa ympyrällä olevat kolme estettä ja sitten sarja. Tultiin ympyrällä olevat esteet kahdesti kun ei ekalla kerralla onnsitunut, toinen kerta onnsitui pukkien saattelemana, sarja meni musta tosi hyvin ja siihen oli hyvä lopettaa! Sitten vielä loppuravit joissa Riia oli oikein mukava.

Kuvsita kiitokset Katrille :)

 Tänää lauantaina käsi ei onneksi ollut oikeastaan yhtään kiepä! Hieman oli lihakset jumissa, mutta ei mitään pahempaa :). Lähdin vähän ennen yhtä Vissylle. Ensin juotiin kahvit talolla, sitten lähdettiin talliin ja Vissyllä oli hieronta. Kyllä näytti poika nauttivan hieronnasta! Lihaksiahan siltä oli kadonnut ja oli jumissa, mutta parempaan päin mennään koko ajan. Jospa sitä Vissynkin kanssa pääsisi radoille keväällä. Hieronnan jälkeen kävin omsitajan pyynnöstä maastakäsin taluttelemassa Vissyä vähän, menin lyhyen lenkin ajatellen kuitenkin että Vissy oli hierottu juuri. Kun toin Vissyn talliin niin omistaja lähti taluttamaan Pottia, sillä olikin virtaa! Lähdin pian niiden perään ottamaan kuvia. Laitettiin Potti tarhaan vielä kun sillä oli niin paljon virtaa.

Ainiin muuten tasan vuosi sitten kärvistelin Jyväskylässä killerin radalla kun olin ekaa kertaa mukana Vissyn raveissa! :D