sunnuntai 7. heinäkuuta 2013

Estetunti 5.7

Tosiaan kun oma leirini loppui n.viideltä, jäätiin me Katriinan kanssa tallille oottamaan meidän estetuntia, joka alkoi vasta seitsemältä. Kuvailin hieman Miisan ja Sennin tuntia siinä välissä. Menin estetunnin suomenhevostamma Lyylillä. Laura sano että kaikkien pitää laittaa turvaliivit, joka tiesi sitä että päästäisiin ehkä vähän maastesteillekkin.

 Aloitettiin tunti kuitenkin kentällä normilla verkalla, Lyyli oli aika kiva, ei yrittännyt laiskotella yhtään, vaan liikkui hyvin eteen ! Laukatkin nousi hyvin. Sitten tultiin vasemmassa kierroksessa lävistäjällä oleva okseri. Hyppy oli ihan kiva, mutä nyt mun istunta hieman oli mikä oli. Sitten tultiin okseri, jonka jälkeen oikeassa kierroksessa toisella pitkällä sivulle oleva sarja. Nyt hypyt onnsitui ihna hyvin.

 Käveltiin hetki ja sitten lähtiin vesiesteelle, käveltiin se ensin läpi ja sitten tehtiin niin että mentiin ensin laukassa (okei me mentiin kyllä ravissa kun en saannut lyyliä laukassa veteen :D). vesieste, siitä sitten nostin laukan ja tultiin alashyppy. Alashyppy onnsitui hyvin ja Lyyli oli hirrveen innoissaan :)! Sitten tultiin kaksi kertaa niin että ensin veteen ja sen jälkeen tultiin ylöshyppy. Lyyli oli nii innoissaa et huhuh :)!

 Sittten mentiin vielä kentälle ja hypättiin okseri ja sarja, ekana matalampana, ehkä noin 60 cm, hyppy ei oikein onnsitunut, Lyyli tuli lähelle ja siitä tuli sellainen söpö korkeushyppy. Tultiin sitten sama tehtävä vielä uudelleen, nyt okseri oli tosin n. 80 cm. Hyppy oli okserille nyt parempi, mutta istuntani oli aivan kamala. En myödännyt paljoa, mutta onneksi Lyyli on hevonen joka ei isoa myötäystä tarvitse :). Sarja onneksi onnistui hyvin. Huomasi kyllä että 'maastoesteiden' jälkeen Lyylin laukka oli paljon parempaa kuin ennen maastoesteitä. Sitten vielä loppuravit joissa Lyyli meni lujaa.
lyyli otti vähä tosissaa ton pikkupompun :--D

vilauttelen selkääni(läskejäni), hupsista :D mutta tässä tää n. 80cm

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti