keskiviikko 17. heinäkuuta 2013

Päivittelyä....

Hups :D Vaikka koneella olen istunut paljon tässä viikolla nii en oo vaa saanut aikaiseksi alkaa kirjoittamaan tänne mitään.. No aloitetaanpa nyt viikonlopusta !

 Eli lauantaina lähdin siis aamulla bussilla kohti Kouvolaa. Siellä tapasin Emman ja käytiin hesessä syömässä, jonka jälkeen lähtiin bussilla kohti Koriaa. Siellä oli siis Pioneeri festivaalti joihin mentiin, oltiin siellä päivä kahdesta noin ilta yhteentosita asti. Minulle päivän pääesiintyjä, eli cheek ♥ olikin päivän korkein odotus ! Päästiin Emman kanssa ihan eturiviin (niinkuin myös petri nygårdin ja klamydian keikoilla!). Cheekin keikka oli vaan jotain niiin mahtavaa, ihan pakko päästä joskus sen keikalle uudestaan ! Muutenkin festareilla oli oikein mukavaa, ja ensi vuonna olen menossa sinne uudelleen :).

 Lähtiin Klamydian keikan jälkeen ja Emman isä vei minut veljelleni, jossa olinkin yötä yksikseni kun veljeni ei ollut kotona. Viettelin siellä aikaani kissojen kanssa TV:tä katsoen. Menin sitten jossain vaiheessa nukkumaan. Sunnuntaina olin päivän veljelläni, kunnes n. viiden maissa toinen veljeni tuli hakemaan mua piikillä ja toi minut kotiin.
Petrin nimmari ♥ :D

Minä ja niksu-kissa ! 
Maanantaina viettelinkin sitten löhöilypäivää kotona. Tiistaina lähdin aamulla ratsastamaan Vissyllä, ja menin sillä ihan vaan tunnin kävelylenkin. Kun olin takasin tallissa ja hepat ulkona niin Potti piehtaroi ekan kerran mun nähden, olin sillee "jee nyt saan kuvia !" Tietenkään en huomannut katsoa mikä asetus kamerassa oli ja kuvista tuli ihan kamalia. Onneksi sain muokattua yhden kuvan ihan hyväksi. Piehtaroinnin jälkeen Potti laukkasi tarhassa hetken, mutta sitten se tuli niin hienoa ravia mun luokse ku pyysin että huhu, kyllä siitä niin hieno tulee :'). Jajoo, ei potin piehtarointi nyt todellakaan mikään hieno juttu ollut ! :DDD Ootin vaan että saan siitäkin kuvia ;)!

 Illalla kävin vielä kiviharjussa katsomassa kaveriani Tanjaa kun hän on siellä leirillä, ja toki myös Emmaa :). Mainitsemisen arvoinen juttu on se että tiputettii Tanjan kaa Emma vaatteet päällä uima-altaasee. Voi sitä naurun määrää !
kehari poni :33 ♥
Keskiviikkona lähdinkin noin kolmen maissa tallille, ja harjasin Vissyn oikein hienoksi, selvitin harjan ja hännän, sitten vein pojan koppiin ja suunnattiin Savitaipaleen paikallisraveihin. Otin Vissyn sitten kopista ulos, taluttelin sitä vielä ja harjasin vielä kerran läpi, ja tein sille letin, ihan siis sellasen pienen siihen korvan taakse :). Sitten kuvasin kaverini Hannan lähdön ja hän voittikin sen ! Onnittelut hänelle vielä :).

 Vissyn lähtö oli toinen, se lähti taas 20 metrin takamatkalta, mutta ensimmäiselä kierroksella se kuitenkin sai juostua itsensä kolmanneksi, mutta vikalla kierroksella yksi meni ohi ja Vissy oli 4. Tyytyväinen tuohon voi olla, kun poika paransi ennätystään yli sekunnilla :). Taluttelin sitä sitten startin jälkeen ja sitten poika koppiin ja heinät eteen. Katsottiin vielä sitten kaikki lähdöt, jonka jälkeen lähtiin kotiin. Tallilla pesin vielä Vissyn ja sitten lähdin itsekkin kotiin.

komea poika ♥

8 kommenttia:

  1. meinasin oikeest tukehtuu nauruu siin ku juoksit vaa meijän huoneesee XD

    VastaaPoista
  2. Heeii,, Miten sait metsästettyy Petrin nimmarin? :) Olitko VIP-puolella tms.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ollut :) se tuli vain keikan jälkee siihen lavan etee jakamaa nimmareita, nii tungin vain käteni siihen nii se kirjotti sit siihe nimmarin :D

      Poista
    2. ja sori kun kesti vastata, en huomannut tätä ennen kuin nyt :D

      Poista
  3. Oliko Petri ilman laseja ku tuli antaa nimmarit? XD

    VastaaPoista