perjantai 27. joulukuuta 2013

Joulu 2013

Maanantaina ei siis tapahtunut oikein mitään, tiistaina kävin Vissyllä ja laitettiin Potti valjaisiin ja sitten otettiin Vissy perään kävelemään, hyvin poika tajusi idean että pitää kävellä siellä takana eikä tulla ohi. Illalla olikin jouluaatto ja saattin lahjat! Itse sain tosi kivoja lahjoja omasta mielestä! Keskiviikkona ja torstaina meillä kävi sitten vieraita, torstai-iltana katottiin veljen kaa pari leffaa (Halloween, Kauhea kankkunen 2, Gangster Squad). Tilasin myös isomman porukan kanssa vaatteita hollisterilta! Katsoo millasia sieltä tulee :D.
joululahjat :)
Perjantai-iltana mulla olikin taas tunti Kiviharjussa! Menin Patulla, pitkästä aikaan. Heti alkuraveissa Patu tuntui aika kivalle, joskin poika ei reagoinnut kovin hyvin pidätteisiin. Alettiin pian tulla laukassa keskihalkaisijalla olevia puomeja, tultiin niitä aika kauan, sitten tultiin vasemmassa kierroksessa keskihalkasijalla oleva puomi-pysty-puomi este. Tää meni aika hyvin, joskin Patu alkoi tässä vaiheessa olla suht. hidas pohkeelle. Lisättiin sitten pystyn perään että jatketaan päädystä vasemmalle ja tultiin lyhyellä tiellä lävistäjällä oleva ristikko, tääkin meni ihan hyvin. Sitten tehtiin niin että keskihalkasijalta lähdettiin oikealle ja tultiin lyhyellä tiellä lävistäjällä oleva okseri, tääkin meni ihan jees!


Sitte tultiin rataa, eli ensin keskihalkaisijalla oleva puomi-pysty-puomi este, siitä oikealle ja okseri, päädyn kautta ristikolle ja sieltä olis pitännyt tulla keskihalkasijalla olea pysty toisesta suunnasta, mutta mä menin okserin koska ekalla kerralla hyppy siihen hieman epäonnsitu. Eli siis eka este oli hyvä, okserille tultiin alitemmossa josta johtui huono hyppy, ristikko hyvin ja okseri toisella kerralla onnistui hyvin! Sitten loppuravit ja -käynnit. Kokonaisuudessa olen tosi tyytyväinen tähän tuntiin! Patunkin laiskuuden ymmärsi kun en alussa ratsastanut sitä kunnolla herkäksi pohkeelle ja kun se oli tänään jo juoksutettu ja ollut yhdellä tunnilla :).

Sori kuvien laatu pimee maneesi on liikaa kameroille ):

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti