perjantai 13. joulukuuta 2013

Blogi ajantasalle

Taas on mennyt pari päivää kunnon kuulumispostauskesta! Tosiaan tässä alkuviikosta ei kummempia tapahtunut, olin kotona aika visusti. Maanantai ja tiistai olivat "kylmiä" enkä saannut aikaiseksi lähteä mihinkään, ja keskiviikkona tänne saapuikin plussakelit ja joka paikat ovat jäässä! Torstaina kävin kuitenkin tekemässä iltatallin Vissyllä, jonka jälkeen lähdin katsomaan veljen peliä.

 Perjantaina mulla oli tunti Kiviharjussa, menin Zepellä. Kuvia on tosi kehnosti, tai no ne on huonolaatusia, joten kirjotan tunnsita suht. lyhkäsesti, kun ei paljoa kuviakaan ole. Eli normi verkat alkuun, aika nopeat. Sitten laukassa tultiin puolilävistäjällä minimaalista pystyä, tultii tää kaks kertaa ja molemmat hypyt oli hyviä, toisella kerralla pysty oli hiemna korkeampi.. Sitten tultiin toisessa suunnassa lävistäjällä pysty, ja sitten taas toi sama puolilävistäjällä oleva pysty. Tultii tää kaks kertaa, ekalla kerralla tohon tokalle pystylle tuli kielto, mutta toka kerta meni hyvin! Zepe oli aika innoissaankin. Tultiin sitte vielä keskihalkaisijalla oleva okseri kerran, hyppy onnistu musta hyvin.

 Sitten tultiin rataa, ensin lävistäjällä pysty, sitten puolilävistäjällä pysty, pääty-ympyrällä oleva pysty, ympyrä loppuun sitten taas eka este, sitten toka este ja siitä suoraan okserille. Rata meni musta aika kivasti, varsinkin vika linja, pysty-okseri oli tosi hyvä! Opettajakin sanoi että se onnsitui hyvin. Zepe oli muutenkin koko tunnin innoissaan ja välillä tuli niin isoja hyppyjä, että mua, poniratsastajaa oikein hirvitti :D! Sitten vielä loppuverkat joissa Zepe oli oikein mukava :).


Anteeks laatu älkää tappako♥
Ja viel se et nyt kaikki tulee kyselee mun askiiii! Tänne :*

keskiviikko 11. joulukuuta 2013

Puhelimen tyhjennystä!

Päätinpä tehdä tämän blogin ihka ensimmäisen puhelimen tyhjennys postauksen! Tää on ollu jo tarkotus tehä kauan aikaa sit, mut parempi myöhään kun ei milloinkaan:)! Teen tän täst eteepäi ehkä kuukausittai, jos haluatte??

bussin ootteluuu
kouluuuu

Atu♥ hohoo en kursita pikkukoiraa ):

Tallille lähos!

P♥



Ammii
V♥


Itsenäisyyspäivään Suomi-Ruotsi peli!

Tulos kouvolast kotii veljen kyyil:)
Ja sit vanhan puhelimen kuvii!



Tekees meijä saunan kattooXD 
pelsujen peli:)




Puerto Rico ♥

Katto melkei valmis!

Tunteeni sillo joskus ku olin menos kivarii ja jäin vääräl pysäkil pois...shit happens

alotin tekee sukkaa XD
lunta ♥

tiistai 10. joulukuuta 2013

Liebster

Liebster tarkoittaa rakastettu, rakkain tai suosikki. Liebster-palkinnon avulla on tarkoitus saada huomiota myös niille blogeille joilla on alle 200 lukijaa. Kun teet Liebster-blog postausta, muista kertoa mitä itse Liebster tarkoittaa ja tietenkin ohjeet, jotka olen tuohon alemmas laittanut.



Kiitos Katriinalle :)

Ohjeet:
1. Kiitä antajaa ja linkitä bloggaaja, joka antoi haasteen sinulle
2. Valitse viisi (joilla on alle 200 lukijaa) ja kerro heille jättämällä kommentti heidän blogiinsa
3. Toivo, että ihmiset kelle jätit palkinnon antavat sen eteenpäin.

Out of control blogi kertoo 16-vuotiaan Emman elämästä, ennen siellä oli heppapostauksia, mutta nyt Emman lopetettua Kiviharjussa käynti ja aloitettuaan ratsastus vuokrahevosilla heppapostaukset ovat jäänneet, mutta nyt siellä on jos jonkinlaisia postauksia, elämästä ja tälläsestä:). Mukava ja helppo lukea!

Keep on jumping blogi kertoo 17-vuotiaasta esteratsastajasta Miisasta. Blogin päätähtenä toimii Miisan kaksi estehevosta, Visco ja Laku. Blogissa kerrotaan hevosten kanssa treenailusta ja kisoista, erittäin mukavaa luettavaa :)!

Katri ja Sintti blogi kertoo 16-vuotiaasta Katrista ja hänen elämästään ratsastuksen parissa. Enimmäkseen postaukset kertovat ratsastustunneista, erityisesti Liku-niminen hevonen pyörii blogissa paljon, mutta muitakin hevosia esiintyy!

My way of living blogi kertoo lähes 18-vuotiaasta Hennistä! Blogin päätähtenä toimii ylisöpö ylikorkea shettistamma Helka, blogissa kerrotaan hyvin tapahtumsita Helkan kanssa ja tekstiä on mukava lukea:). Vaikka psotauksia ei kovin useasti tule, niin ainakun tulee niin se on mukavaa luettavaa.

Pinja & Rulle blogissa Pinja kertoo enimmäkseen ratsastelusta siskonsa russilla, Rullella, joka on tosin enimmäkseen Pinjan käytössä. Välillä pinjan toiseen blogiin tulee myös juttua kiviharjun tunneista, mutta suht. harvoin, kun Pinja ei usein kiviharjussa käy.

sunnuntai 8. joulukuuta 2013

Weekend

Perjantaina lähdin tosiaan heti aamusta tallille, katsomaan Vissyä, ja toki Pottiakin! Hetikun pääsin tallille nii sai Vissy kyllä halikaverin:D! Tuli taas halittua poikaa reilusti, myöhemmin sitten harjasin molemmat pojat läpi ja putsattiin karsinat. Oon kyllä kiitollinen, siunattu ja onnelliin ku Vissy pääs kotia, toivon mukaa paraneminen edistyy suunitelmien mukaan! Lauantaina lähdinkin heti aamusta mun veljelle. Käytiin syömässä 12 maissa jossaa ravintolassa pizzat ja sitten lähdin veturiin mun veljen tyttöystävän kanssa, ostinkin sieltä talvitakin ja joululahjan Lotalle! Sen jälkee mentiin kuusaalle katsomaan Roller Derbyä, jonka jälkee mun veli toi mut kotii:). Ja ainiin! Itsenäisyyspäivänä, eli perjantaina tuli 1½ vuotta kuluneeksi siitä kun aloitin hoitamaan Vissyä ja Pottia ♥.

Sunnuntaina suuntasin taas tallille. Harjailin siinä Vissyn ja Potin ja leikkasin Vissyn häntää ja harjaa hieman lyhyemmäksi. Sitten kengittäjä tuli laittamaan Vissylle talvikengät, mä leikin sillä aikaa kegittäjän koiran kanssa, tosi ihastuttava koiruli! Kun kengät oli jalassa nii pojat pääsi ulos! Oli muuten innoissaan :D.
mitä laadulle kävi :oooo?

torstai 5. joulukuuta 2013

Joulukuun aloitus!

Haha luin juuri äsken ton edellisen postauksen, hiemat oli sekava (tosin mun ajatuksetkii oli silloin..). Nyt on saannu päätä jo vähän kasaa, joten jospa tämä postaus olisi mukavampi lukeakkin! Nyt tosiaa alko joulukuu, innolla oottelen jo joulua!

 Sunnuntaina menin katsomaan Pottia ja voi että oli ihanaa♥. Huomasi kuinka seurankipeä se oli kun Vissy ei ollut paikalla, piti nuolla ja haistella joka paikkaa. Käytiin ajamassa Potti sen omsitajan kanssa, mentiin lähes koko ajan käyntiä ja mä sain ajaa lähes koko lenkin, kääntymisessä oli vähän ongelmia (tai siis Potti päätti itse kääntyä välillä väärään suuntaan..:D). Kun oltiin takas tallilla nii laitettii Potti ulos ja voi herranjumala Potti oli innoissaan lumesta! Piti juoksennella ja pukitella sydämmensä kyllyydestä.



Maanantain ja tiistain vietinkin kotona visusti lukiessa yrittäessä lukea kokeisiin. Poikkeuksellisesti keskiviikkona mulla olikin kiviharjussa koulutunti. Mun piti ekana mennä Riialla, mutta halusinkin mennä Ammilla kun en ole sillä vissiin pariin vuoteen mennyt. Alkutunnista mamma oli aika kova suustaan, oi hankala taivuttaa jne. Tehtiin joka kirjaimessa ravi-käynti-ravi-siirtymiset. Sitten jatkettiin tulemalla lävistäjillä ravissa pohkeenväistöä, tää ei sitten onnsitunut millään, mamma ei kuunnellut mun pohkeita, mut ei se mitää, oli nii hauskaa!

 Sitten laukattiin vähäniinku kolmikaarisella, mutta kolmas kaari oli tosi pieni. Eli ensin C:stä laukka, yks suht iso puoliympyrä, maneesin keskellä käyntiin ja siitä uusi laukka ja toinen kaari laukassa. Pian vaihettiin silleen että käynnin tilalle tuli pysähdys. Ammi oli laukois ihan kiva, mitä nyt lopussa alko painamaan vähän kädelle. Lopussa tultiin vielä ravissa lävistäjillä samoja pohkeenväistöjä, nyt ne meni jo hiukan paremmin, mutta ei kuitenkaan kehuttavasti. Sitten vielä loppuravit:). Kuvia mulla ei oo kun ei ollut kuvaajaa, mut yks kännykäl napsastu kuva alkukäynneistä on.
arvostakaa laatuu :*
Maanantaina ja tiistaina sai kyllä olla peloissaan Vissyn puolesta, mutta luojan kiitos se pääsikin tänään kotiin Helsingistä♥. Huomenna on tarkotus mennä katsomaan poikia, kun on vapaapäivä!

lauantai 30. marraskuuta 2013

Päivitystä

Puhelimella tulin päivittelemään vielä ennen nukkumaanmenoa joten pahoittelen mahdollisia virheitä. Tää viikko on kyllä ollu aivan kamala, kertakaikkiaan. No kuitenkin viime viikonloppuna olin molempinä päivinä Vierumäellä katsomassa jääkiekkoa. Maanantaina piti mennä vissylle, mutta herralle oli noussut kuume. Tiistaina ilta meni sitten valkealassa. Keskiviikkona olin Kouvolassa ja kuulin että vissy oli joutunut klinikalle... Siellä se on edelleen ainakin tän viikonlopun, ens viikolla näkee taas pojun <3. Torstai meni paremmin kun kuulin että vissy meni parempaan päin. Perjantaina jouduin nuokkarille enkä päässyt tallile. Viikonloppuna pitäisi korjata tän viikon hevosettomuus ja käydä molempina päivinä Pottii kattoos ja lauantaina Kiviharjussa:). Ainut koko viikon hyvä juttu on se että maailman paras äiti osti mulle iPhone 4s <3. Tälläsillä fiiliksillä tälläkertaa..
Niin erillaiset yhdessä ollaan,
mut mun elämässä riittää kun oot tässä♥
 Ylempi juttu on tosiaan kirjotettu puhelimella perjantai-iltana! Loppujutut onkii taas koneella lauantailta.

 Lauantaina vastoin kaikkia suunitelmia en mennytkään katsomaan Pottia..En tajuu misk mä en menny? Miksi? Miksi? ja vieläkerran miksi? Mä en tiedä miks mä en menny ja se ärsyttää mua.. Muutenkii kaikki on täl hetkel vähän sekasin. Tää blogigii on ihan sekasin ja ääh, ei vaa oo intoo kirjottaa. Lauantai-illall kävin kiviharjussa yhessä kokouksessa, siellä päätettiin kaikkee mukavaa josita en voi/saa vielä puhua:), mutta siitäkin sitten kerron lisää kun voin, jos mä silloin enää ees kirjotan blogia. Muutenkaa mul ei oo ees lähitulevaisuudelle täl hetkel minkäänlaisia suunitelmia, kai mä jotaa keksin. Ens viikko (varsinkii alkuviikko) on taas varmaa hiljasta, koska mulla on kokeet joka päivä.

lauantai 23. marraskuuta 2013

Viikkokatsaus

Niinkuin näkee mun blogi-innostus on kadonnut jonnekkin niin kauas että sitä on vaikea enää saada käsiinsä.. En ees kunnolla musita mitä kuluneella viikolla on käynnyt, mutta katsotaanpa miten musitan..

Sunnuntaina ja maanantaina en käynnyt Vissyllä, mutta sunnuntain vietinkin kiviharjussa kun siellä oli seuramestaruus kisat:). Tiistaina tein sitten niin että suoraan koulusta kävin kotona äkkiä vaihtamassa vaatteet ja suuntasin heti tallille, näin pääsin suht. valosalla vielä ratsastamaan, menin reilun puolen tunnin käyntimaaston. Tallilla hoisin sitten pojan pois ja annoin ruoat omsitajan kanssa hepoille. Keskiviikon olin taas kotona ja tein historian tutkielmaa. Torstaina koulun jälkee jäin valkealaa pariksi tunniksi ja lähdin illalla bussilla kohti Kiviharjua, jäinkin sitten vahingossa väärällä pysäkillä pois ja kävelin pimeessä pari kilsaa, en taija mennä bussil kivarii hetkee. Mutta torstaina siis kiviharjussa oli sellainen seuran kokous, päätettii sielä mitä tehdään esi vuonna jne. Kotona olin vasta yhdeksän maissa.

Perjantaina pääsinkin sitte kiviharjuun tunnille pitkästä aikaan! Kävin ennen tallille lähtöä Vissyllä antamassa pojille ruoat. Kiviharjussa olin n. puoli kuusi. Juttelin siellä Sannalle ja muille, söin sannan kakun päältä napero karkkeja ja näin. Seitsemältä mulla alkoi tunti, menin Riialla, ei oo silläkää tullu hypättyy yli vuoteen. Esteit meil oli sillee et molemmil pitkil sivuil pystyt ja lävistäjällä okseri. Tunti alkoi normilla raviverkalla, Riia oli tosi kivan tuntunen, tultiin ravissa sitten pitkällä sivulla olevaa puomi-kavaletti-puomi juttua, Riia meni tosi hyvin ,ei tainut tiputtaa kavalettia kertaakaan. Sit käveltiin hetki. Alettiin tulla sitten laukassa sitä samaa kavalettia, ekalla kertaa mentiin ohi kun suoristin Riian tosi huonosti, sitte päästii helpsoti yli tokal kerral! Tultiin sama kavaletti vielä uudelleen ja nytkin onnistu hyvin.
Sit tultii sillee et alotettii oikeessa laukassa, tultiin toi yllä oleva pysty tosiesta suunnasta, ja sitten tultiin päädyn kautta toisella pitkällä sivulla oleva pysty. Tää meni taas ihan hyvin, kunhan muistin suoristaa Riia pullan kaulan. Sitten tultiin rataa, ensin vasemmassa lävistäjällä oleva pysty, sitten samalla tavalla noi kaksi pystyä kun ekassa tehtävässä. Tää rata meni musta hyvin, oltii samaa mieltä ponnsituspaikoista ja Riia muutenkin hyppäsi hyvin! Tultiin rata vielä toien kerran, okserille tapahtui laskuvirhe, olin hyppäämässä aikasemmin kuin Riia joka päätti ottaa vielä töpöaskeleen, no siitä yli kuitenkin, mutta pystyille sitten tuli pudotukset, no pidettii pieni tauko ja tultiin sitten vielä vika pysty uudelleen ja tuli hyvä hyppy! Ehkä tunnin paras, sitten vielä loppuravit ja poni talliin.



Pahoittelen kuvien laatua. Yritän nyt oikeest vähän enemmän panostaa tähän blogiin :)! Kun teitä ei näköjään kysymyspostaus kiinnostanut, niin aattelin että olisko mitää muuta erikosipostausta jonka haluisitte mun tekevän? Videopostausta en tosin tällä hetkellä voi teoteuttaa :/. Mut ehdotelkaa jotaa postausideoit jos tulee mielee:).